Lystikästä, että juuri firman kuulovammainen hemmo kiinnitti huomioni tähän uutiseen (lainsäädäntöhanke tv-ohjelmien tekstityksestä) ja sen mahdolliseen liittymiseen kuvailutyöhön. Olin ohittanut uutiset seminaarista ja lainvalmistelusta, koska kuvittelin otsikoiden perusteella, että aiheena on pelkkä TV-ohjelmien tekstitys. Itse asiassa aiheena on TV-viestinnän saavutettavuuden parantaminen, joten kuvailun on teoriassa pakko liittyä siihen.
Teoriassa.
Kun hankin käsiini lakiluonnostekstin, siellä mainittiin esimerkkimaan Britannian kohdalla kuvailu termillä 'äänikuvailu' (s. 8 ja 9). Eli kuka tekstin onkin kirjoittanut, hänellä on hiukan hajua siitä mitä esityksestä puuttuu - kuvailun osuus. Soitin asiaa valmistelevalle virkamiehelle Jussi Mäkiselle, ja häneltä sain tietää, että kuvailun osuudesta oli puhuttu, mutta äänitekstityksen tehokkuus oli sitten ajanut sen yli. Mäkinen sanoi myös, että kuvailun puuttumista tekstistä olisi toki voinut avata selvemmin.
No, oli miten oli, samainen Mäkinen kertoi että lausunnon laista voi jättää kuka vain, ei vain ne joille lausuntopyyntö on lähetetty. Lausuntojen tehot on jo nähty, mutta toisaalta tämä lie nyt ainoa hetki kun minämeitsi ikinä sanoisin lainsäädäntöhommiin mitään. Joten pistänpä lausunnon sitten menekseen.
Lausuntopyynnön vastaanottajissa näyttää olevan myös Näkövammaisten keskusliitto, joten toivon tietenkin että he ymmärtää puolestaan myös mäjäyttää samalla seikalla.
Tämmöisen laitoin:
"Asia: Luonnos 9.10.2009 - Hallituksen esitys laeiksi viestintämarkkinalain 134 §:n ja televisio- ja radiotoiminnasta
annetun lain muuttamiseksi
Pyytäisin asiaa valmistelevia viranhaltijoita huomaamaan seuraavan: kuvailu (ennen tunnettu nimellä kuvailutulkkaus, hallituksen esityksessä mainittu Britannian kohdalla s. 8 ja 9 termillä äänikuvailu) on yksi keino saattaa visuaalinen aineisto paremmin näkövammaisten saavuttamaan muotoon. Kuvailua käytetään Suomessa jo mm. teatteriesityksissä ja elokuvissa. YLEn tuotannossa tiedän kuvailua käytetyn ainakin elokuvassa Varpuset, ja ensimmäinen kaupallinen DVD-kuvailu on myös valmistunut, elokuvaan Postia pappi Jaakobille.
Kun puhutte lain muuttamisesta siten että äänitekstityksen ja ohjelmatekstityksen osuutta lisättäisiin ja varmistettaisiin, korostaisin, että näkövammaisten osalta visuaalisen viestin elämyksellinen vastaanotto varmistuu nimenomaan kuvailulla. Kuvailu on helppo liittää valmiisiin ohjelmatuotteisiin, ja uskoisin että haasteellisen suoran lähetyksenkin kuvailusta selviää kuvailija, joka on hankkinut paljon kokemusta alalta ja valmistautunut tilanteeseen etukäteen. Tällä hetkellä Suomessa on koulutettuja kuvailijoita parikymmentä kappaletta - tästä saa tarkempia tietoja Näkövammaisten kulttuuripalvelu ry:stä.
Puhuin asiasta Jussi Mäkisen kanssa ja hän sanoi kuvailun tulleen mainituksi lain valmistelussa, mutta että sen jättämisen pois itse tekstistä olisi voinut perustella tarkemmin. Toivoisin tässä vaiheessa voivani vaikuttaa siihen, että keskustelua kuvailun liittämisestä aineistoon käytäisiin vielä ennen lain lukkoon lyömistä, tai että ainakin avattaisiin selkeästi se, miksi kuvailu näkövammaisten apuna ei saa tässä sama lainvoimaa kuin tekstitys ja äänitekstitys.
Asiaan liittyviä linkkejä:
Wiki - Kuvailutulkkaus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuvailutulkkaus
Kuvailutulkkaus / Taru, 2006
http://tinyurl.com/ygy9jgz
Näkövammaisten kulttuuripalvelu ry.
http://www.kulttuuripalvelu.fi/
Esimerkki: kuvailun ammattilaiset UK:ssa - Vocal Eyes
http://www.vocaleyes.co.uk/index.cfm?p=11796;
YLE Varpuset kuvailtuna (tiedote)
http://www.nkl.fi/ajankoht/tiedote/2005/kuvailutulk.htm
Ystävällisin terveisin
Anna Arsniva"
1 kommentti:
Ja kas, mitä Hesarista löytyykään 13.10:
Televisio-ohjelmat myös näkövammaisten ulottuville
"Televisio on tärkeällä sijalla sosiaalisessa kanssakäymisessä ja luo yhteisen kokemuspohjan päivittäisissä keskusteluissa muiden ihmisten kanssa."
Liikenne- ja viestintäministeriö järjesti lokakuun alussa seminaarin suomalaisten televisio-ohjelmien tekstittämisestä. Seminaarissa julkistettiin ministeriön teettämä selvitys kuulo- ja näkövammaisten televisiopalveluista.
Selvityksessä on kartoitettu mahdolliset tekniset ja tuotannolliset ratkaisut, niiden toteutettavuus käytännössä sekä ratkaisujen kustannukset. Kustannustehokkuutta on arvioitu suhteuttamalla kunkin lisäpalvelun kustannukset palvelusta hyötyvän ryhmän kokoon.
Selvityksen näkökulma on ensisijaisesti tuottajan. Yhdenvertaisuus-, sananvapaus- ja tiedonsaantinäkökohdat on jätetty taka-alalle. Selvityksestä saa kokonaisuudessaan sen käsityksen, että aistivammaisten palveluja voidaan kehittää, mikäli kustannukset jäävät alhaisiksi ja jos palvelut eivät vaaranna valtaväestön palveluja.
Näkövammaisten kannalta television erityispalvelut voidaan jakaa kolmeen ryhmään: Äänitekstitykseen, joka tarkoittaa tekstitettyjen vieraskielisten ohjelmien lukemista ääneen synteettisenä puheena ohjelman omien äänten ohella; kuvailutulkkaukseen, jossa ihmisäänellä kerrotaan ohjelman sellaisista visuaalisista tapahtumista, jotka eivät käy ilmi puheenvuoroista, mutta jotka ovat välttämättömiä tapahtumien kulun ja ohjelman kokonaisuuden ymmärtämiseksi; tekstityksen koon ja kontrastien säätömahdollisuuteen heikkonäköisiä ja näköongelmaisia varten.
Selvitysraportti tyytyy tiivistämään näkövammaisten tv-palvelut käsitteen "selostus" alle, ja käytännössä äänitekstitys nähdään ainoana näkövammaisille tarjottavana palveluna. Sen sijaan kuvailutulkkaus jää lähes pelkän maininnan varaan, eikä sitä pidetä raportissa toteuttamiskelpoisena. Sen kustannustehokkuus on huono, ja raportissa arvellaan, ettei sanallisella avaamisella kuitenkaan voida korvata nähtyä. Tekstityksen koon ja kontrastien säätömahdollisuudet on raportissa ohitettu.
Näkövammaisten Keskusliitossa on hämmästelty vähätteleviä näkemyksiä. Kuvailutulkkaus on useissa maissa laajassa käytössä, ja nykyinen vammaispoliittinen keskustelu liikkuu aivan toisella tasolla.
Suomi on allekirjoittanut YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan sopimuksen, ja parhaillaan maassa tehdään vammaispoliittista ohjelmaa. Ei modernissa vammaispolitiikassa tämän tyyppisissä asioissa puuhastella hyöty- tai haitta-ulottuvuudella vaan oikeuspohjalta.
Sanallinen selostus ei tietenkään vastaa kuvan näkemistä, mutta se tekee esimerkiksi vähän puhetta sisältävän kotimaisen elokuvan juonen ja kokonaisuuden ymmärrettäväksi ja siten myös nautittavaksi sokeille ja heikkonäköisille.
Raportissa korostetaan aivan oikein radion soveltuvuutta näkövammaisille. Se ei kuitenkaan poista televisio-ohjelmien seuraamistarvetta. Televisio on tärkeällä sijalla muun muassa sosiaalisessa kanssakäymisessä ja luo yhteisen kokemuspohjan päivittäisissä keskusteluissa muiden ihmisten kanssa.
Keskustelun painopiste olisikin syytä siirtää hyöty- ja kustannusspekulaatioista siihen, miten erityispalvelut saadaan osaksi tuotantoprosesseja ja miten saamme aikaan velvoittavia säännöksiä.
Tämä on erityisen tärkeää, jos mediamaksusta tehdään kaikkia kansalaisia koskeva. Silloin jos koska luulisi myös palvelujen olevan kaikkien kansalaisten ulottuvilla.
MERJA HEIKKONEN
järjestöjohtaja
TEUVO HEIKKONEN
tiedonsaantijohtaja
Näkövammaisten Keskusliitto
Lähetä kommentti