keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Elokuvakäyntien esteettömyyden edistäminen 9.5. 12.30 / K-13



From: Elokuvasäätiö [mailto:keskus@ses.fi]

Sent: 29. huhtikuuta 2014 15:42

Subject: Kutsu: Elokuvakäyntien esteettömyyden edistäminen 9.5. 12.30 / K-13

Hyvä vastaanottaja,

Elokuvateattereiden digitoinnin myötä elokuvapalvelujen alueellista saatavuutta on parannettu huomattavasti. Elokuvapalveluiden esteetöntä saatavuutta on edistettävissä muillakin tavoilla kaikissa jakelukanavissa, myös elokuvateattereissa. Uudet tekniset ratkaisut mahdollistavat myös näkö- tai kuulovammaisten elokuvakäynnit.

Elokuvasäätiö järjestää Kino K-13:ssa perjantaina 9. toukokuuta klo 12:30 alkaen tilaisuuden, jossa esitellään yksi ratkaisu näkövammaisten elokuvakäynteihin. Kyseessä on kuvailutulkkaus. Kuvailutulkki sanallistaa elokuvan visuaalisuuden ja tuo näin lisäinformaatiota elokuvakokemukseen. Nyt esiteltävä tekniikka perustuu älypuhelimen tai iPadin applikaation käyttöön. Kuvailutulkkauksen ääni välittyy applikaation avulla käyttäjän kuulokkeisiin.

Moviereading -tekniikkaa saapuu esittelemään ruotsalaisen Dogood -yhtiön toimitusjohtaja Per Liljeqvist. Hän kertoo myös kokemuksia Ruotsin elokuvainstituutin hankkeesta ”Tillgänglig bio”.

Tilaisuudessa nähdään noin 15 minuutin näyte THE GRAND BUDAPEST HOTEL -elokuvasta ruotsinkielisellä kuvailutulkkauksella. Elokuva on parhaillaan ohjelmistossa SF Film Finlandin levittämänä. Demon jälkeen kuulemme kommenttipuheenvuorot kuvailutulkkauksen tarpeesta sekä elokuvatuottajan kokemuksia tulkkauksen toteuttamisesta. Lopuksi keskustellaan laajemmasta esteettömyyshankkeen käynnistämisestä koko audiovisuaalisella alalla.

Kutsu tilaisuuteen koskee elokuva-alaa kokonaisuudessaan ja kaikissa jakelumuodoissaan.


Ilmoittautuminen tiistaina 6.5. klo 16:00 mennessä

http://digiumenterprise.com/answer/?sid=1173411&chk=HVG6EQM3



Tilaisuuden ohjelma ja applikaation latausohjeet oheisissa liitteissä. Applikaatio kannattaa ladata ennakkoon. Ja tilaisuuteen mukaan älypuhelin (iPhone, I Pod Touch tai Android) tai iPad kuulokkeineen. Tällä kertaa niiden käyttö esityksen aikana on välttämätöntä.



Tervetuloa!



Harri Ahokas

Kotimaan levityspäällikkö/

Head of Domestic Distribution

Suomen elokuvasäätiö/

The Finnish Film Foundation

Kanavakatu 12

00160 Helsinki

Tel. +358-9-6220 300

Fax +358-9-6220 3050



liitteet

MOVIEREADING: LATAUSOHJEET Suomen elokuvasäätiön tilaisuutta varten
Kuvailutulkkausta varten tarvitset mukaasi tilaisuuteen iPadin tai älypuhelimen kuulokkeineen. Muista ladata jo ennakkoon kuvailutulkkaussovellus laitteellesi internetistä seuraavien ohjeiden mukaisesti.

1. Mene päätelaitteellasi Moviereading -sivustolle: http://www.moviereading.com
Valitse oikealta ylhäältä englanninkielinen versio (ellet puhu italiaa)
2. Lataa Moviereading -sovellus eli klikkaa käyttämäsi laitteen mukaista downloading -kuvaketta:
App store (iPhone, iPad)
Android (Adroid -perusteiset älypuhelimet)
Samsung Apps (Samsung -älypuhelimet, tabletti)

Sovelluksen lataamisen onnistumisen voi testata tietokoneen kanssa moviereading -sivustolla klikkaamalla ylhäällä kuvaketta How it works ja seuraamalla ohjeita. Päätelaitteen applikaatiosta valitaan Settings → Compatibility test, jonka jälkeen testin voi suorittaa.

Muuta huomioon otettavaa latauksen aikana:
Elokuva löytyy applikaation sivun alalaidasta kohdasta Market. Kohdemaaksi valitaan Sweden, Settings -valikosta. Elokuvien listasta valitaan The Grand Budapest Hotel. Siitä ladataan elokuvan Audiodescription And Spoken Subtitles- tai Audiodescription- tai Spoken Subtitles -sovellus. Lataus kestää parisen minuuttia yhteydestä riippuen. Sen jälkeen kun applikaatio on ladattu, nettiyhteyttä ei elokuvateatterissa tarvita.
Elokuvan ladattu applikaatio näkyy My Movies -osiossa.

Elokuvateatterissa avataan applikaatiosta My movies ja valitaan The Grand Budapest Hotel ja haluttu sovellus. Elokuvan alussa kuitataan OK. Sen jälkeen kuvailutulkkaus ja/tai tekstitys alkaa toimia laitteellasi.


Lisätietoja:

Harri Ahokas, 09-6220 3050/0500-879349
Riina Liukkonen, 09-6220 3016

- - - -

KOHTI ESTEETTÖMIÄ ELOKUVAKÄYNTEJÄ - MOVIEREADING -APPLIKAATION DEMOTILAISUUS

Aika: Perjantai 9. toukokuuta klo 12:30
Paikka: Elokuvasäätiön auditorio K 13, Kanavakatu 12, Katajanokka (sisään rannan
puolelta)
Julkiset kulkuyhteydet: raitiovaunu 4, Kauppiaankadun pysäkki

Ohjelma:
12:30 Kahvia ja virvokkeita
13:00 Avaus: Toimitusjohtaja Irina Krohn, Suomen elokuvasäätiö
13:10 Ruotsin Tillgänglig Bio -projektin ja Moviereading -applikaation esittely
CEO Per Liljeqvist, Dogood AB, Ruotsi (esitys englanniksi)

13:45 The Grand Budapest Hotel -kuvailutulkkauksen demoesitys
Elokuvasta esitetään alusta noin 15 minuutin jakso ruotsinkielisellä
kuvailutulkkauksella varustettuna. Kopion lähde: SF Film Finland Oy.

14:00 Kommenttipuheenvuorot: Elokuvakäyntien esteettömyyden edistäminen
Jäsenpalvelupäällikkö Markku Möttönen, Näkövammaisten keskusliitto ry
Puheenjohtaja Eija-Liisa Markkula, Näkövammaisten kulttuuripalvelu ry

14:20 Kuvailutulkkaus elokuvatuotannon näkökulmasta
Kokemuksia kuvailutulkkauksen toteuttamisesta Postia pappi Jaakobille ja Risto
Räppääjä ja polkupyörävaras -elokuvien DVD-versioihin
Tuottaja Rimbo Salomaa, Kinotar Oy

14:30 Keskustelua ja kommentteja

16:00 Tilaisuuden päätös

Moderaattori:
Kotimaan levityspäällikkö Harri Ahokas, Suomen elokuvasäätiö

Ilmoittautuminen tiistaina 6.5. klo 16:00 mennessä:
http://digiumenterprise.com/answer/?sid=1173411&chk=HVG6EQM3

Linkkejä:

www.dogood.se
www.moviereading.com
www.nkl.fi
www.kulttuuripalvelu.fi

Ei kommentteja: