Varpusten purkua ja "visuaalisen demokratian ongelma"

Se on kuvailutulkki taas täällä päässä, terse. Varpusten purkua ja kommentointia siis eilen Iiriksen auditoriossa. Paikalla oli ohjaaja Heidi Köngäs sekä Varpusten tuottaja, Jussi ja Anu, kuvailutulkkeja ja yleisö-kohderyhmää elikkäs näkövammaisia ja heidän omaisiaan. Paikalla ei ollut Helena, joka oli työskennellyt Anun ja Jussin kanssa... mikähän se termi on suomeksi, "continuity", huolehtimassa ilmaisun yhtenevyydestä ja jatkumoista. Plus yleisössä myös Sari Salovaara, jonka läsnäolo vammaishommissa on aina hyvä merkki ja Suomen oloissa tae siitä, että nyt mennään kartalla eikä hatelikossa. Näin oon ollut ymmärtävinäni.

Aloite jonkin kuvailutulkkaamiseksi oli lähtenyt siis kulttuuripalvelusta päin, mutta Ylen Kari Kyrönseppä oli napannut ideasta kiinni nopsaan ja tykännyt että Varpuset olisi the one. Siitä lähtien aikataulu olikin reipas. Ajankäytöstä muistiin sen verran, että Anu ja Jussi tekivät noin 80 tuntia eli pari täysipäiväistä työviikkoa tämäm tunnin ja seitsemän minuutin elokuvan purkamiseksi ja kuvailukäsikirjoittamiseksi aikakoodien kanssa. Äänityksen lopullinen istutus tapahtui Ylellä noiden aikakoodien perusteella. Nyt kun tämä on ensimmäinen työ lajissaan, ei mitään työskentelytapoja eikä rutiineja ole. Eteen tulevat työvaiheet ovat yllättäviä, eikä voi tietää kaikesta avusta jota Yleltä olisi saatavilla, jos tietäisi kysyä.

Työtä esiteltiin eri puolilta ja eri vaiheista parin tunnin verran (keskusteluineen), lopputuloksena Ylen edustajien ja tekijöiden puolelta se, että kohdeteoksen äänisuunnittelija pitää ottaa hyvissä ajoin mukaan kuvailuprojektiin, koska hänellä on Ylen vehkeet ja tietotaito takanaan & hänestä on siis oikeasti apua. Kohdeteoksen ohjaajan kannalta taas kuvailutulkkaus on vain yksi työvaihe muiden joukossa, joten hän haluaa seurata ja ottaa siitä vastuun samalla lailla kuin muistakin työvaiheista. Jo teknisen laadun takaamiseksi kuvailun viimeiset vaiheet olisi tehtävä Ylen tiloissa, ja sen jälkeen vielä tarkistettava tavallisesta televisiosta katsomalla.

Myös tuottajan mielestä Ylen rooli on edistää kuvailutulkkauksen leviämistä ja vakiintumista, ja saavutettavuutta ylipäätään. Which is nice.

Työtavoista Anu ja Jussi alleviivaisivat ainakin nämä:
- kun kuvaltavan kohteen katsoo ensimmäisen kerran, se kannattaa tehdä nimenomaan ei silmillä. Vain kuunnellen. Jo tämän ensimmäisen kierroksen varassa pystyy kartoittamaan sitä, mikä jää kohteen äänimaiseman varassa epäselväksi.
- k-käsikirjoittajan aina kysyttävä itseltä ensimmäiseksi 1) mitä näen tässä kohtauksessa 2) mikä on oleellista tässä kohtauksessa 3) mitä ohjaaja haluaa kertoa
- parempi olla hiljaa kuin selittää liikaa
- pyrittävä pienimpään mahdolliseen informaatiomäärään
- valmis työ koekatsotettava jos mahdollista

Haasteena on myös se, että kohdeyleisö on erityisryhmä, jonka sisällä on erityisryhmiä: on syntymäsokeita, eri tavoin heikkonäköisiä, ja niitä jotka ovat ennen nähneet. Yleisöksi tulee, ainakin näin alussa, myös näkeviä, joille kuvailutulkatun version katsominen on, sanovat, hyvin raskasta, koska korvat ja silmät ottaa vastaan tuplaversiot tarinasta. (Silmin katsovan emotionaaliset suvantopaikat täyttyy kuvailusta. Itse en ole huomannut näiden katsomista raskaaksi edes koulutuksen aikana, enkä Varpustenkaan kohdalla. Ehkä suuntaan huomion tarinan ulkopuolelle, siihen miten tulkkaus toteuttaa tehtäväänsä. Nånting likadant.)

Briteissä kuvailutulkkaus on valovuosia edellä meikäläisistä. Sen verran on saatu utsittua heidän työtavoistaan, että kustannukset ainakin näyttää pienemmiltä kuin meikäläisten koneistolla. Mutta homman selvittämiseksi olisi hyvä saada sieltä joku käytännön duudeli käymään tai vastaavasti isännöimään jotain meikäläistä, jos esim. tuleva projektihemppa pääsisi siellä käymään.

Yleisökommenteista sitten. Heikkonäköisille kuvailutulkkaus on kuulemma ihan toppen. Syntymäsokeille maailma hahmottuu hiukan eri tavalla, joten jotkut asiat saattaa jäädä tulkkauksesta huolimatta vieraiksi, mutta silti yleinen mielipide tuntui olevan, että tulkattuna teoksesta saa paljon enemmän irti, myös emotionallisella tasolla. Aiemmin nähnyt ihminen taas sanoi, että nyt vihdoin taas tuntuu palkitsevalta ja upealta katsoa elokuvia, kun ei tarvitse enää tyytyä pelkkään ääniraitaan. Ihanne olisi, jos kuvailutulkkauksen kautta pääsisi käsiksi elokuviin, joita ei pysty ollenkaan tajuamaan pelkän ääniraidan varassa.

Kuvailun on sovittava elokuvan rytmiin. Se ei saa rikkoa mitään, mikä elokuvassa on jo olemassa. Tämänkin takia alkuperäisen teoksen ohjaaja olisi hyvä saada k-vaiheeseen mukaan, jos mahdollista. Kuvailijan äänen ja ilmaisutavan on sovittava teoksen muuhun maisemaan, tietty. Kuvailu lie parhaimmillaan silloin kun sitä ei huomaa ollenkaan - musiikkiin verrattavana, ihan vain olisi siinä. Esimerkiksi moni sanoi Varpusten alusta, että he ei tajunneet, että Jussi on jo aloittanut kuvailun - luulivat että voice over kuuluu elokuvaan :-) Tuohan on niin parasta, kaatakaa lisää vaan!

Kuvailutulkeista voisi muiden tulkkien ja kääntäjien tapaan kasvaa luotettu ammattikunta, joka toimii tasapainoisesti ohjaajan/alkuperäisen tekijän ja yleisön välipalikkana. Kuulostaa uskottavalta, että myöhemmin kuvailutulkkauksesta saattaisi kehittyä erilaisia versiota kohderyhmäfinessien mukaan, samoin kuin viittomat on erilaisia niille joille viittomakieli on ensimmäinen äidinkieli tai niille, jotka on kuuroutuneet vasta myöhemmin. Epäilemättä porukoille kehittyy myös "lempparikuvailijoita" siinä kun nyt on lempparinäyttelijöitä...

PS. Kas, täällähän on kavereita!

Varpusten yleisöesitys Iiriksessä

Kävin katsomassa kaverien lopputyön ja samalla viisastumassa itsekin. Näkövammaisten toimintakeskuksessa esitettiin nyt kuvailutulkattu Varpuset, eli sama juttu joka oli tullut TV:stä Tapaninpäivänä. Digi-tv:n kautta olisi kuullut tulkkauksen jo silloin, mutta nyt siis tälleen. Yleisöä oli nyt aika hyvin, jotain kolmisenkymmentä ehkä yhteensä.

Istuin Anun (kuvailun käsikirjoittaja) ja Jussin (lukija) vieressä. Leffa kesti ihan hyvin toisenkin katsomisen, enkä voinutkaan olla koko aikaa silmät kiinni, koska Sara Paavolaisen suoritus on myös ulkonäöksellisesti ihan uskomaton. Jossain puolivälissä kuitenkin huomasin, että kaverit vieressä istuu pipot silmillä, joten mäkin yritin jaksaa pitää silmät kii, edes joidenkin pätkien ajan. Mutta toisaalta, oppimisen ja huomaamisen kannalta ehkä ihan hyvä jos työhön osallistumaton katsoo+kuuntelee? En tiedä; katsomisen suhteen neitsyys kumminkin meni jo silloin Tapanina, joten nyt on vähän myöhäistä pihdata.

Varpuset ei ollut järin pitkä. Pikkuisen outo ratkaisu, että keskustelu toteutuksesta, siten että ohjaaja ja nää meidän hempat on paikalla, on järjestetty ensi tiistai-iltaan. Toisaalta, nyt kun monet yleisöstä oli ihan nyyhkis ja noin, ehkä parempi että jonain muuna päivänä. Sen verran kuulin sekalaisia repliikkejä, että vaikka leffa olis katsottu silloin Tapaninakin, analogisena, niin kuvailu antaa kokemukseen lisää hirveän paljon. Niin pitikin.

Tämä on ensimmäisiä kuvailuja (ehkä toinen kaikenkaikkiaan) joka on päätynyt telkkariin asti. Sen verran olen nähnyt sitä vuosia sitten tehtyä ensimmäistä, että kyllä tämä oli pikku puutteineenkin IIIIIHAN toiselta planeetalta. Tällä planeetalla osataan poimia tarpeelliset ja asettaa ne ehjiksi kuviksi filmiin kuuluvien repliikkien väliin. Aaltoo ja rispekkuu tähän väliin! Mutta ei Anu eikä Jussi kumpikaan ole ihan amatöörejä näiden hommien suhteen, siis alunperinkään. Vain se konteksti missä wanhaa ammattitaitoa käytetään, on nyt uusi ja monet aspektit uudella lailla ajateltavia. Sehän täs niin jännää onkin :-))

Mutta. Taas pitää sanoo, että tiedotusstrategia ei lie ihan vahvin kohta tuolla Iiriksen suunnassa. Johan nyt hemmetissä tulkkien valmistujaisiin ois pitänyt saada mediaa paikalle vaikka lahjomalla jos ei ilman, ja esim. kulttuuritoimittajille toinen hyvä tilaisuus tutustua siihen, mitä kuvailutulkkaus tällä hetkellä tässä maassa (parhaimmillaan) olis ollut juuri tänään. Mut huunous, ehkä tässä on jokin pläni tai visio siitä, miks me edelleen istuskellaan tuolla lähimmän asiakasryhmän keskellä ja taputellaan toisiamme selkään.

Meinattiin tehdä yks juttu

Seuraavat puolisen vuotta on sivuammatillisesti jännittävää aikaa. Nyt on olemassa ryhmä ihmisiä, joilla on uusiin hommiin peruskoulutus ja vain koulutuksen aikana saatu työkokemus. Kaikki muu työmahdollisuuksiin liittyvä puuttuu ympäriltä.

Juuri eilen sain mailin Näkövammaisten kulttuuripalvelusta. On perustettu toimikunta kuvailutulkkauksen edistämiseksi. Tämä kuulostaa kauhean paperiselta, juujuu, mutta sen verran olen pyörinyt julkishallinnon baletissa, että tajuan jo ryhmittymien olevan se "uskottava" kikkare, kun aletaan hakea rahaa tai mitä tahansa. Kaiken juoksentelun, kirjoittamisen ja muut käsityöt tekee kuitenkin yksittäiset ihmiset, as always.

Meitä kuvailutulkkeja on toimikunnassa neljä, mukana meikä. Kaikilla on vähintäänkin rohkaisevat ja sesset päätyömestat takanaan, joista kaikista tulee olemaan ehdottomasti hyötyä sekä tulkeille että asiakkaille. Toimikunnan pj on jo koulutuksesta tuttu Mikko, ja monista lähi-instansseista toki keräytyy edustajajoukkio: Näkövammaisten Kulttuuripalvelusta, Näkövammaisten Keskusliitosta ja Näkövammaisten Kirjastoyhdistyksestä. Kulttuuria kaikille -neuvonnan Sari Salovaara käy kokouksissa aina kun ehtii.

Jei! Homma alkaa pyöriä! Nyt kun me itse vaan tehdään tämä, niin tuleehan täst jotain. Motivaatiota on, koska tulkkitoiminta on ammatillisesti kiinnostavaa kaikille meille, ja ylipäätään saavutettavuus on ollut nyt jo pari vuotta trendikkäintä mitä maa pinnallaan kantaa tms.