Istuin Anun (kuvailun käsikirjoittaja) ja Jussin (lukija) vieressä. Leffa kesti ihan hyvin toisenkin katsomisen, enkä voinutkaan olla koko aikaa silmät kiinni, koska Sara Paavolaisen suoritus on myös ulkonäöksellisesti ihan uskomaton. Jossain puolivälissä kuitenkin huomasin, että kaverit vieressä istuu pipot silmillä, joten mäkin yritin jaksaa pitää silmät kii, edes joidenkin pätkien ajan. Mutta toisaalta, oppimisen ja huomaamisen kannalta ehkä ihan hyvä jos työhön osallistumaton katsoo+kuuntelee? En tiedä; katsomisen suhteen neitsyys kumminkin meni jo silloin Tapanina, joten nyt on vähän myöhäistä pihdata.

Tämä on ensimmäisiä kuvailuja (ehkä toinen kaikenkaikkiaan) joka on päätynyt telkkariin asti. Sen verran olen nähnyt sitä vuosia sitten tehtyä ensimmäistä, että kyllä tämä oli pikku puutteineenkin IIIIIHAN toiselta planeetalta. Tällä planeetalla osataan poimia tarpeelliset ja asettaa ne ehjiksi kuviksi filmiin kuuluvien repliikkien väliin. Aaltoo ja rispekkuu tähän väliin! Mutta ei Anu eikä Jussi kumpikaan ole ihan amatöörejä näiden hommien suhteen, siis alunperinkään. Vain se konteksti missä wanhaa ammattitaitoa käytetään, on nyt uusi ja monet aspektit uudella lailla ajateltavia. Sehän täs niin jännää onkin :-))
Mutta. Taas pitää sanoo, että tiedotusstrategia ei lie ihan vahvin kohta tuolla Iiriksen suunnassa. Johan nyt hemmetissä tulkkien valmistujaisiin ois pitänyt saada mediaa paikalle vaikka lahjomalla jos ei ilman, ja esim. kulttuuritoimittajille toinen hyvä tilaisuus tutustua siihen, mitä kuvailutulkkaus tällä hetkellä tässä maassa (parhaimmillaan) olis ollut juuri tänään. Mut huunous, ehkä tässä on jokin pläni tai visio siitä, miks me edelleen istuskellaan tuolla lähimmän asiakasryhmän keskellä ja taputellaan toisiamme selkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti