Kuvailun edistymisestä ja teatterijutuista

Uudet kuvailutulkkauslaitteet on nyt päätetty ja olemassa. Ne hankittiin Sohlbergin säätiöltä saadulla apurahalla.

Laitteet hyödyntävät FM-tekniikkaa. Apurahalla saatiin kahdeksan 21 kuulokkeen settiä (168 kpl AKG-kuulokkeita, kahdeksat kuvailijan välineet ja kuljetussalkut). Manuaalista: "Laitteisto koostuu AKG K912 langattomista kuulokkeista, AKG T912 lähettimestä, lähettimen verkkovirtalähteestä, lähettimen paristovirtalähteestä, AKG B 29L mikrofonietuvahvistimesta, maadoitusrannekkeesta ja AKG C 444L pääpantamikrofonista." Suurin osa laitteista sijoitetaan Näkövammaisten keskusliiton jäsenyhdistyksiin.

Teatterin kuvailutulkkaus -projekti on jo käynnissä. Tällä pilotilla pyritään luomaan teatterikuvailulle selkeä ohjeistus. Projektiin on saatu avustus Opetus- ja kulttuuriministeriöltä, ja koordinoija on NKL. Kansallisteatterin Kristuksen morsiamesta olisi tällä tietoa kuvailutulkatut esitykset 16.2. ja 22.2.2011. Olisi hienoa, jos muutkin kuvailijat kuin tämän projektin toteuttajat pääsisivät katsomaan harjoituksia!

Tiedonkulkua kuvailutulkkaustoiminnasta yritetään edelleen parantaa alkavana vuonna 2011. Kurottautumista varsinkin elokuvatulkkauksen suuntaan on jo havaittavissa.

Kuvailutulkkausta televisiossa ja DVD:llä

Tauno Tukevan sota-TV-sarja kuvailutulkattuna joulukuussa

Heidi Köngäksen ohjaama kolmiosainen draamasarja Tauno Tukevan sota kertoo jatkosodasta ruoanlaiton näkökulmasta.

TV 1 lähettää minisarjan kuvailutulkattuna maanantaisin 13.12., 20.12. ja 27.12. klo 21.30. Uusinnat nähdään saman viikon keskiviikkona klo 19. Kuvailutulkkauksen kuulee, kun valitsee digiboksin äänivalikosta ensisijaiseksi kieleksi hollannin. Kuvailutulkkauksesta vastaavat Anu Aaltonen ja Hannele Antikainen.

Draamasarja Tauno Tukevan sota katsoo jatkosotaa uudesta näkökulmasta. Se kertoo rintamalla ruokaa laittavista miehistä, ns. töpinän porukasta, joka ei ole taistelujen keskiössä. Silti sota osuu myös heihin. Tauno Tukevan sota kuvaa myös kotirintamaa, naisten ja lasten kokemuksia sodasta.

Laila Hirvisaaren ja Eve Hietamiehen käsikirjoittaman sarjan nimihenkilö on keski-ikäinen perheenisä, joka puhuu itsensä töpinään. Pääroolia näyttelee Jaakko Saariluoma. Hän tekee Tauno Tukevana sen vakavan roolin, jota koomikolta on odotettu jo pitkään.

Yleisradio toivoo näkövammaisilta ja näkeviltä vastaanottajilta palautetta Tauno Tukevan sota-sarjan kuvailutulkkauksesta. Käyttäjäpalaute on tärkeää, koska Yleisradiossa pohditaan juuri nyt kuvailutulkkauspalvelun laajentamista. Lähetä palautteesi tammikuun 2011 loppuun mennessä kulttuurisihteeri Tanja Turuselle sähköpostitse tanja.turunen@kulttuuripalvelu.fi tai puhelimitse P. 09-3960 5505



- - - - -



Risto Räppääjä ja Polkupyörävaras-elokuvan DVD julkaistaan kuvailutulkattuna 19.11.

Risto Räppääjä ja Polkupyörävaras- elokuvan DVD:ltä löytyy kuvailutulkkaus näkövammaisille. Kuvailutulkkauksesta vastaa Pirkko-Leena Toikka. Risto Räppääjä ja Polkupyörävaras on toinen Suomessa julkaistu kuvailutulkattu DVD-elokuva ja ensimmäinen lastenelokuva. Kuvailutulkattu Postia pappi Jaakobille (2009) oli Risto Räppääjän tapaan Kinotar Oy:n tuotantoa. Tuottaja Risto Salomaan mukaan DVD on myynnissä laajalti, kaikissa DVD-myyntipisteissä, kaikissa kauppaketjuissa.

Tietoa elokuvasta:

Ensi-ilta: 12.02.2010
Pituus: 79 min
Ikäraja: S
Ohjaus: Mari Rantasila
Käsikirjoitus: Sinikka ja Tiina Nopola

Risto Räppääjä ja polkupyörävaras on vauhdikas ja koskettava musiikkikomedia, joka kertoo täysin uuden tarinan Riston seikkailuista. Rauha Räppääjä ja Lennart Lindberg päättävät lähteä lomalle ja Pakastaja-Elvi tulee hoitamaan Ristoa ja Nelli Nuudelipäätä. Risto saa lohduksi uuden valtavan hienon polkupyörän. Valitettavasti pyörä salaperäisesti katoaa. Tästä alkaa huikea seikkailu, jossa kaikkien päähenkilöidemme tiet risteävät mitä kummallisimmin tavoin. Ja mitä tekemistä tässä kaikessa on Bertil ja Robert Rosenbögelillä ja hoitolaitoksella, jota johtavat laulavat lääkärit?

(kirjoittaja: Tanja Turunen)

Sokeat saivat kohokartan Helsingin Kalliosta (HS 28.9.10)

Tämänpäiväisessä Hesarissa on juttu Hgin Kallion uudesta kohokartasta. Mainiota kansalaisaktiviteettia Eija-Liisa Markkulalta!

"Tänään Markkula haluaa oppia reitin Pengerkadun asunnoltaan Kalliosta elokuvateatteri Kino Tulioon, jonne on matkaa vajaa kilometri. Apuna on juuri julkaistu kohokartta, joka tehtiin Markkulan aloitteesta Helsingin Kalliossa asuville näkövammaisille."

RAY lähti, OKM astui tilalle tukemaan

Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n*) elo jatkuu 80-juhlavuotenaan 2011, huolimatta siitä, että RAY (Raha-automaattiyhdistys) vetäytyi tukemasta yhdistystä yleisavustuksella.

OKM (Opetus- ja kulttuuriministeriö) on päättänyt ottaa huolekseen aiemmin RAY:n myöntämän yleisavustuksen. Avustus turvaa yhdistyksen perustoimintojen
ylläpidon. Jatkossakin kuten aikaisempina vuosina, yhdistys joutuu
rahoittamaan merkittävästi kulttuuritoimintaansa erilaisilla kohdeapurahoilla. Talous on tiukkaa edelleen, ja esimerkiksi Kajastus-lehti, joka on tuottanut aiemmin yhdistykselle varallisuutta, ei siihen nykyään pysty.


*)Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry on siis juuri se putiikki, joka on esim. kouluttanut meidät kaikki kuvailutulkit ja turvaa osaltaan työmme jatkumista ja sen tunnettuuden paranemista sekä asiakkaiden että kulttuurintuottajien parissa.

Monenlaista päänavausta

Kuvailutoiminnassa on tapahtumassa kaikenlaista uutta, josta vain siivusta uskaltaa vielä puhua julkisesti.

Lakimuutos on siis ollut eduskunnan käsittelyssä ja hyväksytetty kesäkuun lopulla. Tekstissä ei edelleenkään mainita kuvailutulkkausta; käytetään lähinnä vastaavaa, laajempimerkityksistä termiä "selostuspalvelut". Kaiketi on jälleen kysymys rahasta, sillä kyllä, kuvailutyöstäkin täytyy maksaa, joten lain valmistelijat ovat pitäytyneet kiinnittämättömään termivaihtoehtoon. YLE:lle lankeaa suurin osa velvollisuuksista, juurikin koska se on YLEISradio. Jo heinäkuun 2011 ja vuoden 2016 välillä 50-100% YLEn tv-palveluista edellytetään olevan ääni/tekstitettyä, jonka arvellaan olevan kustannuksiltaan korkeintaan dubbauksen tasoa.

Kuulovammaiset hyötynevät YLEn spessupalveluista toistaiseksi näkövammaisia enemmän.

Kansallisteatterin kanssa yritetään avata saavutettavuus-pilottiprojekti.Tämä on luontevaa jatkoa Kultturia kaikille -semmalle teatterin saavutettavuudesta.

Sitten joudumme palaamaan myös vanhaan nimikekysymykseen. Taannoin päädyimme keskenämme pitkien keskustelujen ja määrittelyjen jälkeen käyttämään itsestämme nimikettä 'kuvailija', osin koska 'tulkki' kuulemma ärsytti viittomakielen tulkkeja, emmekä muutenkaan olleet varmoja tulkki-sanan sopivuudesta toimintaamme... mallia "Tulkkaammeko, vai kuvailemmeko?". Raaka totuus on kuitenkin, että nimike 'kuvailija' ei ole juurtunut yleisen käyttöön vaan ns. kaikki muut puhuvat edelleen kuvailutulkeista. Olemme valmiit nöyrtymään näiden suuntaviivojen edessä: olemme siis jälleen kuvailutulkkeja.

Ja nyt alamme keskustella työn standardeista, joista tulee olemaan selventävää apua tulkeille itselleen sekä myös asiakkaalle. Kummankin osapuolen on hyvä ymmärtää, mitä kuvailutulkilta voi vaatia.

Hallituksen esitys eduskunnalle

Homma etenee. Kuvailun osalta ei mitenkään räyhäkkäästi, mutta kuitenkin. Hallituksen esitys eduskunnalle täällä. Helpoimmalla tekstimassasta pääsee kun laittaa selaimen etsimään sanaa 'kuvailu'.

Esityksestä huomaa sen, mikä on ilmastossa jo muutenkin: YLEn osuus kuvailujen julkisessa tuottamisessa on merkittävä ja edelleen kasvussa. Kuvailutoimikunnan viime kokouksessa oli uutisia jotka viittaavat voimalla samaan suuntaan. YLE on hyvin messissä, kuvailijoille tulee lisää töitä ja kuvaillut ohjelmat lisääntyvät pikkuhiljaa.

Kotiliesi 10/2010

Kas, uusimmassa Kotiliedessä onkin juttua kuvailusta. Ei mitään kauhean syvällistä, helppo pieni tutustumispala - mutta oli sopiva hetki napata julkisuudesta kiinni nyt, kun Postia pappi Jaakobille huudattaa ihmisiä ympäri Eurooppaa. Hyvin tehty!


(Voit klikata kuvat suuremmiksi)

Kuvailutoimikunnassa

Piti sanomani, että olen nyt siis ihan virallisesti jäsenenä Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n kuvailutoimikunnassa. Edustan taidelaitoksia, ja varajäseneni on Jaana Forsström Teatterikorkeakoulusta.

Oma tavoitteeni on edelleen edistää kuvailun tunnettavuutta, seurata alan teknistä ja sisällöllistä kehitystä ja laittaa tietoa eteenpäin näistä asioista.

Lontoon opintomatkan raportti

Opintomatkaraportti kuvailusta Isossa-Britanniassa


Jakelu: Kulttuuria kaikille -palvelu, Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry, Näkövammaisten Keskusliitto, Näkövammaissäätiö, Sokeain Ystävät ry, Tampereen yliopisto, Yleisradio







Anu Aaltonen, Maija Hirvonen,
Mikko Ojanen, Tanja Turunen


Sisällysluettelo
ROYAL NATIONAL INSTITUTE OF BLIND PEOPLE (RNIB) 3
YLEISKATSAUS BRITANNIAN KUVAILUTILANTEESEEN 3
LAINSÄÄDÄNTÖ 4
TEATTERIT 4
TELEVISIO 4
ELOKUVA 5
RNIB:N VAIKUTTAMISTYÖ 5
KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ 6
RNIB:N JÄRJESTÄMÄ KOULUTUS 6
KUVAILTU ELOKUVA ”CRAZY HEART” ODEON-ELOKUVATEATTERISSA 7
ITFC 7
KUVAILUOHJEET JA KUVAILIJOIDEN REKRYTOINTI 7
KUVAILUTYÖ 8
KOULUTUS 9
VOCALEYES 9
KUVAILUTOIMINTA 10
KUVAILUTYÖ 10
KOULUTUS 11
LAITTEET 12
LAPSILLE JA NUORILLE SEKÄ MONIVAMMAISILLE KUVAILU 12
REKRYTOINTI JA PALKKAUS 13
TUTKIMUS 13
ROYAL NATIONAL THEATRE 13
KUVAILUTOIMINTA 13
KUVAILUTYÖ 14
KUVAILUN KUSTANNUKSET 15
KOULUTUS TEATTERIN HENKILÖKUNNALLE 15
KUVAILUSSA KÄYTETTÄVÄ TEKNIIKKA 15
KUVAILTU NÄYTELMÄ ”THE MISANTHROPE” COMEDY THEATRESSA 15
LOPPUKESKUSTELU 17
YHTEENVETO ISON-BRITANNIAN KUVAILUTILANTEESTA 17





Opintomatkaraportti: Kuvailu Isossa-Britanniassa

Näkövammaisten kulttuuripalvelu järjesti 8.-11.3.2010 opintomatkan Lontooseen tutustumaan Ison-Britannian kuvailupalveluihin ja -käytäntöihin. Matkalla olivat mukana seuraavat kuvailuasiantuntijat Suomesta:

Anu Aaltonen, FM, kuvailukouluttaja, kuvailija
Maija Hirvonen, FM, tutkija, Tampereen yliopisto
Mikko Ojanen, TM, näkövammainen kuvailuasiantuntija
Tanja Turunen, kulttuurituottaja AMK, kulttuurisihteeri/ Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry

Tämän raportin tarkoituksena on koota yhteen opintomatkan anti siten, että selostus kustakin vierailusta on omana osionaan kronologisessa järjestyksessä. Näin lukijan on helppo nähdä, mistä opintomatka koostui. Raportin lopussa on esitetty yhteenveto opintomatkalla opituista asioista ja tehty toimenpide-ehdotuksia, joissa Ison-Britannian kokemuksia ja käytäntöjä on sovellettu Suomeen.


Royal National Institute of Blind People (RNIB)

Maanantai 8.3.2010 klo 14.00-17.00

RNIB on Ison-Britannian noin kahden miljoonan näkövammaisten johtava etujärjestö (www.rnib.org.uk). Järjestö on alusta asti ollut mukana kuvailun tuottamisessa ja kehittämisessä, joten sen kokemuksista ja näkemyksistä on hyödyllistä oppia. RNIB:n Media and Culture -osaston Development Officer Joan Greening ja Bollywood Project Officer Sonali Rai kertoivat järjestön toiminnasta kuvailun edistämiseksi.

RNIB on vaikutusvaltainen tekijä valtakunnallisella tasolla ja toiminnan painopiste on siirtynyt koordinoinnista asiantuntijaelimeksi. Nykyinen toiminta on suurelta osin vaikuttamistyötä, lobbausta, eri alojen kuten elokuva- ja televisioyhtiöiden suhteen. RNIB järjestää kuvailukoulutusta ja valvoo, että kuvailu Isossa-Britanniassa on maan viestintäviraston (Office of Communications OFCOM www.ofcom.org.uk) ohjeiden mukaista. RNIB:n Media and Culture -osastolla on yhteensä 10 työntekijää, kuvailuun heistä on keskittynyt kaksi. RNIB ei tuota kuvailua.

Yleiskatsaus Britannian kuvailutilanteeseen

Yleistasolla voidaan sanoa, että kuvailu on Isossa-Britanniassa vakiinnuttanut asemansa saavutettavuuspalveluna. Nykyinen lobbaustyö keskittyykin palvelun lisäämiseen ja laajentamiseen sekä tekniikan, koulutuksen ja laadun kehittämiseen. Kuvailun yleistymisen myötä sen tuotanto on kaupallistunut, ja Isossa-Britanniassa kuvailutuotanto onkin ammattimaista. Markkinoilla toimii useita yrityksiä, joilta kuvailua tarjoavat tahot (esim. teatteri tai tv-yhtiö) ostavat palveluja. Yrityksissä kuvailu voi olla yksi tuote muiden av-palvelujen kuten tekstittämisen joukossa (esim. ITFC).

Lainsäädäntö

Televisiokanavia ohjaa kuvailussa laki Communications Act 2003, joka määrittelee mm. kuvailtujen ja kuulovammaisille tekstitettyjen ohjelmien osuuden vuositasolla kanavan katsojaluvun mukaan.
Teattereiden ja elokuvateattereiden suhteen tilanne on se, että jos teatterilla ei ole kuvailuun tarvittavaa laitteistoa, lainsäädäntö ei velvoita niitä hankkimaan sitä. Jos laitteisto on eikä sitä käytetä, toiminnan voi katsoa olevan lainvastaista.

Teatterit

Kuvailua tarjotaan Isossa-Britanniassa noin 100 teatterissa. Vähintään yksi ohjelmistossa olevan näytelmän näytöksistä on kuvailtu. Lisäksi kuvailu teatterin kiertueilla on yleistä.

Royal National Theatre ja Shakespeare Theatre tarjoavat kuvailun jokaiseen näytelmäänsä. Teatterikuvailua tarjoaa kaksi tahoa (VocalEyes ja Mind’s eyes), ja lisäksi joillakin teattereilla on omat kuvailijansa. Pienemmät teatterit saattavat myös käyttää vapaaehtoisia.

Televisio

Isossa-Britanniassa siirrytään parhaillaan digitaaliseen televisioon. Näkövammaiset ja yli 75-vuotiaat saavat digivastaanottimen veloituksetta. Tutkimusten mukaan yli 80% näkövammaisista Isossa-Britanniassa katselee televisiota.

Television 70 kanavan ohjelmistosta noin 10 % on kuvailtu. Tämä osuus on säädetty laissa (Communications Act 2003) tavoitteeksi vuoteen 2010 mennessä, ja laki pätee tietyn katsojamäärän saavuttaviin kanaviin. Tavoite on seuraavan 5 vuoden sisällä saada nostettua luku 20 %:in. Toisin sanoen televisiokanavan on 5 vuoden kuluessa digitaalisen lähetysluvan saamisesta päästävä siihen, että 20 % ohjelmistosta on kuvailtu. BBC on sitoutunut tavoitteeseen.
RNIB on vaikuttanut voimakkaasti kuvailua säätelevään lainsäädäntöön. Lainsäädäntö ei koske teattereita eikä elokuvatuottajia tai -jakelijoita, mutta ne kokevat moraaliseksi velvollisuudekseen ja hyväksi asiakaspalveluksi tarjota kuvailtuja esityksiä.

Greening esitteli Sonyn ja Panasonicin laitteita, joiden kaukosäätimissä on AD-painike kuvailun vastaanottamista varten. Näkövammainen löytää helposti kuvaillut tv-ohjelmat, koska kanavilla surffatessa äänimerkki ohjelman kohdalla ilmoittaa kuvailusta. RNIB toivoo tekniikan kehittyvän puhuvien laitteiden suuntaan (esim. puhuvat valikot televisiossa ja dvd:llä). RNIB:n Canvas-projekti tähtää siihen, että tulevaisuudessa myös tavalliset televisiot olisi varustettu puhetoiminnoilla.

Myös BBC:n iPLAYER-palvelussa (vrt. YLE Areena) on kuvailtuja ohjelmia. Suomessa Virginien kuvailua ei saatu YLE Areenalle, ja BBC:stä tulisikin selvittää, millä ohjelmistolla kuvailun lähettäminen on siellä toteutettu.

Elokuva

Kuvailtuja elokuvia tarjotaan säännöllisesti televisiossa, elokuvateattereissa sekä dvd:llä ja Blu-ray:llä. Elokuvateattereiden ohjelmistosta 40 % on kuvailtu ja tähän mennessä dvd:lle ja/tai Blu-ray:lle on kuvailtu kaiken kaikkiaan 450 elokuvaa. Tiedot kuvaillusta elokuvateatteriohjelmistosta löytyvät internetistä (www.yourlocalcinema.com); samalta sivulta löytyvät myös kuulovammaisille tekstitetyt elokuvat. Kuvailtuja dvd- ja Blu-ray-elokuvia voi ostaa esim. Amazonista (www.amazon.co.uk).

Elokuvien kuvailun käännekohta Isossa-Britanniassa oli vuosina 2000-2001, kun ensimmäinen Harry Potter -elokuvista kuvailtiin. Tänä päivänä esimerkiksi Warner Brothers -tuotantoyhtiön koko elokuvatuotanto kuvaillaan. Kuvailuun päätyvät yleensä sellaiset elokuvat, jotka kiinnostavat suurta yleisöä. Elokuvakuvailun (teatterit ja tv) markkinat on jaettu käytännössä viiden yrityksen kesken, ja yhdellä tv-kanavalla on omat kuvailijansa.

Elokuvateatterit eivät järjestä erityisiä kuvailtuja näytöksiä vaan kuvailua haluava saa mukaansa saliin kuulokkeen, josta kuvailu tulee. Näin elokuvissa voi käydä ”tavallisen” yleisön mukana. Vastaanottimissa on tosin parantamisen varaa mm. äänenlaadun ja -voimakkuuden suhteen.

Isossa-Britanniassa on käytössä alun perin ITC:n (Independent Television Commission) laatimat ja sittemmin OFCOM:in muokkaamat ohjeet kuvailijoille. Ohjeet koskevat televisiosarjojen ja elokuvien kuvailua. Ohjeet ovat OFCOM:in nettisivuilla (www.ofcom.org.uk/tv/ifi/guidance/tv_access_serv/guidelines).

RNIB:n vaikuttamistyö

Joan Greening osallistuu jatkuvasti esimerkiksi elokuva-alan konferensseihin ja tekee voimakasta vaikuttamistyötä. Greening osallistuu myös kuvailun tuottamiseen asiantuntijana. Hän on aiemmin työskennellyt teatterissa ja elokuvateollisuudessa, joten hänellä on kontakteja alalla. Keskustelun ”rivien väleistä” saattoi ymmärtää, että elokuvien kuvailun merkittävä lisääntyminen on pitkälti Greeningin henkilökohtaisen työn tulosta. Greening korosti, että on eduksi ymmärtää pääpiirteittäin television ja elokuvateattereiden käyttämä kuvailun lähettämiseen liittyvä tekniikka, jotta voi vaikuttaa kuvailun kehittymiseen. Myös hyvät suhteet tekniseen teollisuuteen ovat merkittävä asia.

Esitelmänsä Greening aloittaa usein näyttämällä Potter-elokuvan huispausottelukohtauksen ilman kuvaa. Tämä on Suomessakin todettu tehokkaimmaksi tavaksi havainnollistaa kuvailun merkitystä näkövammaiselle henkilölle. Greening kuvasi itseään henkilöksi, jonka käsi on ylhäällä aina tilaisuuksien lopussa, kun yleisölle annetaan vuoro esittää kysymyksiä – eli aktiivinen lobbaus on tärkeää kuvailun edistämistyössä. RNIB on tehnyt kuvailua tunnetuksi mm. mainostamalla televisiossa ja elokuvateattereissa sekä painamalla flyereitä. Televisio- ja elokuva-yhtiöt maksavat mainoskulut.

Kuvailua tulee Greeningin mukaan perustella moraalisilla näkökohdilla, ei taloudellisilla, ja hän varoitti sortumasta siihen, että kuvailua markkinoidaan tuotantoyhtiöille ansaitsemismahdollisuutena. Kuvailun tarjoaminen on kytköksissä erityisryhmien yhdenvertaisuuden toteutumiseen (esim. Suomessa Yle on julkinen palvelu, josta pitää maksaa).

Sonali Rai johtaa projektia, jonka tarkoituksena on saada Bollywood-elokuvien tuottajat kiinnostumaan kuvailusta. Näissä elokuvissa kuvailulla olisi Hollywoodiakin suuremmat markkinat.

Kansainvälinen yhteistyö

RNIB tekee yhteistyötä kansainvälisen sokeiden liiton (World Blind Union) kanssa, mutta kuvailun tarjonta vaihtelee maittain suurestikin. Kuvailutuotanto Bollywoodissa olisi merkittävä edistysaskel. Australiassa on siirrytty käyttämään dvd-julkaisuissa aluekoodia ”Zone 1”, jotta saataisiin käyttöön brittiläiset kuvaillut elokuvat. Yhdysvalloissa kuvailuasioita jarruttavat kaksi keskenään taistelevaa näkövammaisjärjestöä, ja kuvailtuja dvd-elokuvia on ilmestynyt vasta 12.

Vaikka kuvailu kehittyykin eri maissa eri tahtia ja osin erilaisten käytäntöjen kautta, olisi kaikkien etu, että saataisiin luotua yhteinen (esim. Euroopan- tai maailmanlaajuinen) standardi, joka takaisi kuvailun laadun. Standardi sisältäisi perusasiat ja -säännöt, jotka kuitenkin olisi sovellettavissa jokaisen maan, kielen ja kulttuurin käytäntöihin sopiviksi.

RNIB:n järjestämä koulutus

RNIB järjestää koulutusta avoimessa yliopistossa (Open College) Lontoossa. Koulutus on laajuudeltaan 5 kurssipäivää + 25 opintotuntia. Koulutuksiin osallistuu paljon ulkomaalaisia, ja esimerkiksi kreikkalaiset opiskelijat ovat vieneet RNIB:n antamaa kuvailutietoa kotimaahansa. Greeningin mukaan koulutuksen tarve tulee lisääntymään, kun päästään lähemmäs 20 % tavoitetta.

Kuvailua tuottavia yrityksiä Englannissa:
ITFC, televisio ja elokuva (www.itfc.com)
Red Bee, televisio ja elokuva (www.redbeemedia.com)
IMS, elokuva (www.ims-media.com)
IBF, elokuva (www.ibf.co.uk)
Deluxe, elokuva (www.bydeluxe.com)
VocalEyes, teatteri, kuvataide, arkkitehtuuri, nuoret (www.vocaleyes.co.uk)
Royal National Theatre, teatteri (www.nationaltheatre.org.uk)
Mind´s Eye, teatteri

Kuvailtu elokuva ”Crazy Heart” Odeon-elokuvateatterissa

Maanantai 8.3.2010 klo 17.50-20.00

Kävimme katsomassa elokuvateatterissa elokuvan ”Crazy Heart” kuvailtuna versiona. Elokuvan kuvailusta oli tiedotettu internetissä. Lipunmyyjä ei tiennyt palvelusta vaan joutui soittamaan esimiehelleen. Puhelinsoiton jälkeen vastaanottolaitteet (kuulokkeet) löytyivät nopeasti. Kuulokkeet toimivat infrapunatekniikalla ja olivat helppokäyttöiset. Niissä oli volyymin säätö ja kanava oli haettu valmiiksi paikoilleen. Kuvailu kuului kuulokkeista moitteettomasti koko näytöksen ajan. Ennen elokuvaa näytettiin paljon mainoksia, joita ei ollut kuvailtu.

Kuvailu oli yksinkertaista peruskuvailua. Adverbejä (”ystävällisesti”, ”itkuisesti”) käytettiin melko runsaasti, mutta henkilöiden ulkonäköä ei kuvailtu kovin yksityiskohtaisesti. Esimerkiksi naispäähenkilön ulkonäköä kuvailtiin sanoilla ”hoikka brunette”. Kuvailija ei kuvaillut lainkaan musiikkikohtauksissa, joita elokuvassa oli useita. Näin kuvailu jäi vähäiseksi. Kuvailun yhtäaikaisuus elokuvan tapahtumien kanssa ei ollut kuvailussa etusijalla, vaan kuvailu joko ennakoi tai kertoi tapahtuneesta jälkikäteen. Lukija oli mies ja hänellä kuvaili pehmeällä, tasaisella äänellä.


ITFC

Tiistai 9.3.2010 klo 10.00-13.00

ITFC on kuvailua ja muita av-sisältöjen saavutettavuuspalveluja tuottava yritys (kuvailun lisäksi kuulovammaisille tekstittäminen sekä viittomakielinen tulkkaus televisiossa, dvd:llä, elokuvateattereissa ja Blu-ray:llä).

ITFC:n Audio Description Manager, myös kuvailijana ja kuvailukouluttajana toimiva James O’Hara kertoi meille yrityksen kuvailutoiminnasta ja esitteli toimitiloja sekä kuvailuohjelmistoa. ITFC:n palkkalistoilla on viisi kuvailijaa, mutta tarpeen mukaan kuvailijoita voi olla 8–9. Lisäksi on 20 henkilön joukko freelancereita, joita käytetään tarpeen vaatiessa, esimerkiksi jos tuotantoyhtiö toivoo tietyn henkilön äänityötä.

Warner Brothers ohjaa kuvailutuotantoon kaikki teatterilevitykseen tulevat elokuvansa. BBC valitsee kuvailtavan ohjelmiston. ITFC kuvailee mm. brittien suosikkisarjoja Emmerdalea ja Coronation Streetiä, joita esitetään 5 kertaa viikossa.

Kuvailuohjeet ja kuvailijoiden rekrytointi

ITFC noudattaa OFCOM:in kuvailuohjeita, joita se on muokannut mieleisekseen. WYSIWYS eli ”What You See Is What You Say” on ITFC:n kuvailijoiden ohjeistuksen tiivistys: ”Sano se, mitä näet!”

Kuvailijat tekevät myös äänityötä. Äänityö on neutraalia. Tarkoituksena on, että kuvailija välittää tulkitsematta sen, mikä näkyy. Periaatteena on, että näkövammainen saa samanlaisen kokemuksen kuin näkevä, kun hän ensi kertaa katsoo elokuvaa (periaatteena on: ”ei erikoiskohtelua”). Suomessa on tähdätty siihen, että kuvailija on ”paras mahdollinen katsoja”.

O’Hara hoitaa ITFC:n kuvailijoiden rekrytoinnin. Tärkein kriteeri on, että kuvailija osaa kirjoittaa ja käyttää kieltä luovasti kuvailemiseen. Kuvailijalle on eduksi myös jokin erityismielenkiinnon kohde, esimerkiksi taistelulajit, aseet tai automerkit. Rekrytointitilanteessa O’Hara pyytää kuvailijoita kirjoittamaan kuvauksen itsestään.

Kuvailutyö

Kuvailijat käyttävät itsenäisesti SOFTEL-ohjelmaa. O’Hara havainnollisti ohjelman käyttöä. Suurin osa kuvailtavaksi tulevista televisio-ohjelmista ja elokuvista on jo aikaisemmin tekstitetty kuulovammaisia varten. Tietokoneohjelma aikakoodittaa ne kohdat, joissa ei ole tekstitystä, olettaen, että näissä kohdissa ei replikoida, jolloin niihin mahtuu kuvailu. Ruudun alalaidassa on punainen ja vihreä palkki. Kun vihreä palkki katoaa, kuvailun lukeminen alkaa, ja kun punainen palkki katoaa, kuvailun on päätyttävä. Kuvailija tekee jokaisesta kuvailutekstiblokista oman tiedostonsa. Kun teksti on valmis, kuvailija lukee tekstin yksin äänieristetyssä kopissa. Äänimiestä ei käytetä eikä kuvailua miksata elokuvan tai tv-ohjelman ääniraitaan. Tietokoneohjelma kertoo lukijalle, milloin aloittaa, ja näyttää lukemisen aikana, kuinka paljon aikaa on käytettävissä. Ruudulla näkyy samanaikaisesti sekä kirjoitettu kuvailuteksti että elokuva.

Yhden elokuvan tai ohjelman kuvailuprosessissa on mukana keskimäärin 2-3 henkilöä: kuvailija(t), ”ääni” (ellei kuvailija) ja kuvailun tarkistaja (kokenut kuvailija/kuvailuesimies). Kuvailija alkaa kuvailla ensi katsomalta. O’Hara kertoi, että saippuaoopperaa kuvailtaessa henkilöiden ulkonäön kuvailu saattaa jäädä vähemmälle, koska voidaan olettaa, että katsoja tuntee henkilöt. Hän kuitenkin täsmensi, että uusien katsojien varalta joka jaksoon mahdutetaan jonkun verran henkilöiden kuvailua. Televisiossa mainostauot asettavat ylimääräiseen haasteen kuvailulle: esimerkiksi ennakoivaa kuvailua vaikkapa ennen kohtausta, joka alkaa dialogilla, ei voida käyttää silloin, kun mainostauko katkaisee ohjelman.

O’Hara esitteli myös kaksi erilaista tapaa tuottaa äänitekstitys (audio subtitling) ohjelmaan: kaksi ääntä, joista toinen kuvailee ja toinen puhuu tekstityksen, tai yksi ääni, joka sekä kuvailee että puhuu tekstityksen. Jälkimmäisessä tapauksessa siirtymät kuvailun ja tekstityksen välillä oli tehty sujuviksi, melkein kuin kirjalliseksi tekstiksi: ”Landa nods, saying: Thank you.” (”Nods” eli nyökkää on kuvailua ja ”Thank you” on tekstitystä.)

Kuvailussa voidaan tarvita erikoisalan sanastoa, ja tämä tieto on pyritty ITFC:ssä saamaan kaikkien ulottuville. O’Hara esitteli kuvailijoiden tausta-aineistoa. Hän näytti esimerkin arkistosta, joka oli tiedosto erilaisten hattujen kuvista ja nimityksistä. Tausta-aineistoa päivitetään jatkuvasti kuvailijoiden toimesta. O’Hara kertoi kerran tarkistaneensa erään leikkausinstrumentin nimityksen lääkäriltä ja toteuttaneensa kuvailun niin, että hän ensiksi kuvaili instrumentin, sen jälkeen antoi sille nimen ja loppuajan käytti instrumentista sen oikeaa nimitystä. Vaikka eri kuvailijoilla on erilaista erikoisalan tietoa, ITFC haluaa ylläpitää moniosaamista ja vahvistaa taitojen kehittämistä muun muassa välttämällä sitä, että yhdenlaiset elokuvat päätyvät aina tiettyjen kuvailtaviksi.

Anekdootti: Kun Taru Sormusten Herrasta tuotiin kuvailtavaksi, ITFC:n ulkopuolella oli vartijat. Elokuva oli värjätty siniseksi ja sitä oli sotkettu väriläiskillä; kaikki tämä kopioinnin ja ennenaikaisen esittämisen estämiseksi. Neljällä kuvailijalla oli viikko aikaa kuvailla suurteos. O’Hara luki elokuvan kuvailua 9000 sanan päivävauhtia.

Koulutus

ITFC kouluttaa omat kuvailijansa. O’Hara opettaa kuvailua myös Roehampton Universityssa. Omien sanojensa mukaan hän käyttää opetuksessa runsaasti F-sanaa, joka tarkoittaa tässä tapauksessa sanaa ”fun”.


Lounaskeskustelua James O’Haran, kolmen kuvailijan ja yksikön johtajan kanssa

Tiistai 9.3.2010 klo 13.00-14.00

Kyselimme ITFC:n kuvailijoilta heidän työstään. Koulutustaustana kuvailijoilla oli elokuva-ala, näyttämötaide ja humanistiset aineet. O’Haran ammatillinen tausta on televisiossa. Hän on toiminut muun muassa uutistenlukijana.

Kerroimme, että Suomessa kuvailija ensiksi kuuntelee elokuvan, sitten katselee ja vasta sitten aloittaa kuvailukäsikirjoituksen laatimisen. Koska Isossa-Britanniassa kuvailu on osa elokuvateollisuutta, aikaa ”fiilistelyyn” ei ole.

Kuvailijoilta kysyttiin kuvailun luonteesta. Ilmeiden ja muun ei-kielellisen visuaalisen viestinnän kuvailemisen kuvailijat kokivat haasteellisiksi kahdesta syystä: miten kuvailla tarpeeksi neutraalisti niin, että vastaanottaja voi tehdä oman tulkintansa, ja toisaalta miten kuvailla visuaalisesti havaittavia eleitä, ilmeitä jne. sellaiselle, joka ei ole koskaan nähnyt? Osaako hän yhdistää tietynlaisen ilmeen tiettyyn tunteeseen (toinen suupieli kääntynyt ylöspäin/ vino hymy/ivallinen hymy)? Neutraalin kielenkäytön suhteen eräs kuvailija mainitsi erityisesti pohtivansa adverbien käyttöä (esim. ”suspiciously”) ja käyvänsä itsensä kanssa jatkuvaa ”taistelua” niiden käytöstä. Toiseksi merkittäväksi haasteeksi elokuva-alaa opiskellut kuvailija mainitsi elokuvallisen, erityisesti visuaalisen tyylin ja kerronnan keinot kuten tietyt kamera-ajot, kuvakulmat, nopeat otossarjat jne. Miten verbalisoida ne tai niiden välittämä efekti on kysymys, jota saa usein pohtia.


VocalEyes

Tiistai 9.3. klo 15.10-17.00

Executive Director Judy Dixey ja kuvailija Roz Chalmers kertoivat meille VocalEyesin kuvailutoiminnasta.

VocalEyes on hyväntekeväisyysjärjestö, jota rahoittaa julkinen taho, Arts Council. Järjestö on perustettu 1998 ja se toimii Isossa-Britanniassa. Alkuvaiheessa Arts Council rahoitti koko toiminnan, mutta nyt VocalEyes on tulosvastuullinen. Teatterit maksavat kuvailusta aiheutuvat suorat kulut kuten kuvailijan palkan ja tekniikan. Alkuaikoina VocalEyes keskittyi teatterikiertueiden kuvailuun. VocalEyesin palkkalistoilla oli 90-luvun lopussa 6 kuvailijaa. Toiminta on edelleen valtakunnallista.

Kuvailutoiminta

VocalEyesin tehtävä on valvoa kuvailun hyvää laatua, kehittää kuvailua ja kouluttaa kuvailijoita. VocalEyes tuottaa enimmäkseen livekuvailua teattereille ja teattereiden kiertueille, sirkukseen, tanssiin, musikaaleihin ja oopperaan, sekä tallennettua kuvailua esimerkiksi museoiden internetsivuille ja äänioppaita arkkitehtuuria esitteleville kierroksille, perintökohteisiin ja näyttelyihin. Toiminta on alkanut teatterikiertueiden kuvailulla. Uusin aluevaltaus on hiphoptanssin kuvailu nuorisolle. Yleensä teatterit (esim. ohjelmajohtaja) valitsevat kuvailtavat näytelmät ja tilaavat kuvailun esimerkiksi VocalEyesilta. Jotkut teatterit käyttävät omia kuvailijoita. Yleisö ei joudu maksamaan kuvailupalvelusta ylimääräistä.

VocalEyes voi listojensa kautta tavoittaa 250 000 potentiaalista asiakasta, enimmäkseen kuitenkin vanhempia ihmisiä. VocalEyes kuvailee vuodessa esimerkiksi 58–60 näytelmää, järjestää 6 koulutustilaisuutta museoille ja valmistaa kuvailut 3¬–4 internetsivustolle ja tekee vastaanottotutkimusta. VocalEyesillä on 20 freelance-kuvailijaa. Heistä miehiä on 4. Jokaisella kuvailijalla on oma erikoisalue, johon hän on perehtynyt.

Kuvailijat toimivat aina pareittain. Jokaisen kuvailun tarkistaa vielä ulkopuolinen eli ei kuvailussa mukana ollut ’editor’, joka katsoo, että teksti on sujuvaa ja loogista. Lisäksi kuvailutyössä toimii neuvonantajina näkövammaisia (yht. 12 henkilöä).

VocalEyesilla on omat teatterikuvailuun keskittyvät kuvailuperiaatteensa, joissa on yhteneväisyyksiä OFCOM:in periaatteiden kanssa. ”Jos se on tehty hyvin, et muista sitä”, Chalmers luonnehti kuvailua.

Kuvailutyö

Kuvailua tekemässä on aina kaksi kuvailijaa, koska ”neljä silmää näkee enemmän kuin kaksi”. Taidelaitoksen henkilökuntaa ohjeistetaan ennen kuvailtua esitystä.

Kuvailukäsikirjoituksen kirjoittaminen kestää päivästä viikkoon kuvailtavasta kohteesta riippuen. Lisäksi on kolme tapaamista, jossa kumpikin kuvailija on läsnä.

Kuvailutyöhön kuuluu CD:n valmistaminen. Se on ”äänikäsiohjelma” joka sisältää myös kuvailua keskeisistä tapahtumapaikoista ja henkilöistä. CD äänitetään 10 päivää ennen esitystä ja lähetetään näkövammaiselle katsojalle viikkoa ennen esitystä. CD:llä kerrotaan esityksen historiallisista taustoista, kuvaillaan lavastus ja tarpeisto, kerrotaan kuinka lavasteita käytetään, onko esim. pyörivä näyttämö, kuvaillaan puvut, kerrotaan kuinka teatterille tullaan, mistä liput haetaan, mistä tullaan koiran kanssa, ym.

Kuvailijat katsovat esityksen aina etukäteen. Chalmers kertoi, että hän tutustuu mielellään lavasteisiin ja rekvisiittaan kävelemällä näyttämöllä: ”Teatterissa kaikki tarkoittaa jotakin. Jos näyttämöllä on parveke, joku tulee tippumaan siltä.” Kumpikin kuvailija tekee muistiinpanoja ja saattaa myös piirtää lavastuksen tai kohtauksia näytelmästä. Kuvailijat sopivat keskenään, mihin kukakin keskittyy. Chalmers vertaa kuvailijan työtä ohjaajan tai leikkaajan työhön, jossa taiteenalan tuntemus ja kokonaisnäkemys on tärkeää. Näyttämömestari on kuvailijan tärkein kontakti teatterilla.

Jos kuvailtavana on tanssiesitys, harjoituksiin osallistuminen ja koreografin ohjeiden kuunteleminen antaa kuvailijalle käsitteitä. Teatteriesityksen suhteen harjoituksiin osallistumista ei katsota tarpeelliseksi. Kuvailtavana on kuitenkin valmis esitys. Chalmers katsoo, että kuvailijan tehtävä ei ole sama kuin ohjaajan, jolloin ohjaajan ei pidä antaa vaikuttaa liiaksi esityksen kuvailuun. Kuvailijan on luotettava omaan ammattitaitoonsa kuvailun luomisessa.

Esityksen katsomisen jälkeen kuvailijat saavat käyttöönsä lehdistönäytöksessä kuvatun dvd:n, jonka avulla he työskentelevät. Dvd ei sisällä lähikuvia vaan on kuvattu laajakuvalinssillä niin että koko näyttämö näkyy. Joskus kuvailijoilla on käytössään myös näytelmän käsikirjoitus. Kuvailukäsikirjoitus valmistetaan dvd:n, mahdollisen käsikirjoituksen ja esityksestä tehtyjen muistiinpanojen avulla.

Ennen esityspäivää kuvailijat harjoittelevat kuvailua eli tekevät ”dry run”:in. Siinä hiotaan kuvailua ja tarkistetaan sen sijoittuminen oikeisiin kohtiin näytelmässä. Tämän jälkeen tehdään lopullinen kuvailukäsikirjoitus, johon kuluu yleensä päivä (vaihtelee kuitenkin näytelmän mukaan). Kuvailussa mukana ollut ’editor’ tarkistaa käsikirjoituksen.

Ennen kuvailtua esitystä näkövammaiselle yleisölle järjestetään touch tour, koskettelukierros. Sen järjestämisessä vain mielikuvitus on rajana. Joskus on mahdollista tavata näyttelijöitä ja keskustella heidän kanssaan. Tällöin näyttelijöille on tähdennettävä, etteivät he saa kertoa juonesta liikaa. Näyttelijöille annetaan myös kevyet ohjeet kosketuskierroksen merkityksestä, jotta he osaavat asennoitua tilanteeseen ja tietävät mitä heiltä odotetaan ja ei odoteta. Joskus on mahdollista tutustua vain rekvisiittaan ja esim. puvustuksen kangastilkkuihin. Tieto koskettelukierroksista leviää Roz Chalmersin mukaan teattereissa, ja esityksen työryhmä on yleensä siitä innostunut.

Kuvailijan paikka teatterissa vaihtelee. Royal National Theatressa kuvailija kuvailee esityksen monitorilta äänieristetyssä kopissa. Kuitenkin katsomossa istuminen olisi VocalEyesin mukaan parempi vaihtoehto, koska jos kuvailija toimii erillisessä huoneessa nähden näyttämön videokuvan kautta, monitorikuvaan saattaa vaikuttaa esim. valaistus niin, ettei siltä näe selkeästi.

Koulutus

VocalEyes järjestää virallisesti tunnustettua kuvailukoulutusta yhteistyössä 10 vuotta sitten perustetun Audio Description Associationin (www.developingaudiences.com/audiodesc.asp) kanssa. Koulutus on 60 opetustunnin laajuinen (vrt. Suomessa 2005 ja 2007 järjestetyt koulutukset 62 opetustunnin laajuudessa). Koulutus sisältää näkövammaistietoutta, muistiinpanotekniikkaa, opastustaitoja ja kuvailuopetusta. VocalEyes katsoo, että koulutuksen jälkeen kuvailija on ”safe to practice” -tasolla eli valmis harjoittelemaan kuvailua kokeneen kuvailijan ohjauksessa. VocalEyesilla on noin 12 näkövammaisen muodostama neuvonantaja- ja testiryhmä, joka antaa palautetta ja jonka kanssa voi keskustella kuvailuun liittyvistä asioista. Ryhmän jäsenet ovat perehtyneet kuvailuun ja sen ohjeistuksiin.

VocalEyes järjestää myös työpajoja vapaaehtoisille. Työpajojen tarkoitus on lisätä tietoisuutta kuvailusta samalla kuitenkin painottaen, että varsinainen kuvailijan työ on ammatti ja vaatii kunnollisen koulutuksen sekä harjoittelua.

Chalmers varoitti rekrytoimasta vapaaehtoisia kuvailuun. Kun henkilö tekee työtä ”hyvästä sydämestään”, hän kuvailee juuri sitä, mistä itse pitää, eikä häntä voi vaatia noudattamaan ohjeita. Tarkoitus olisi myös päästä eroon asetelmasta, jossa näkövammainen joutuu olemaan kiitollisuudenvelassa vapaaehtoiselle kuvailijalle. Negatiivista palautetta ei hennota antaa vaan ajatellaan, että mikä tahansa on parempi kuin ei mikään. Näistä lähtökohdista kuvailijan työn laatu ei myöskään kehity. Chalmers tähdensi myös, ettei ole suotavaa, että kuvailijan ainoa motiivi kuvailla on se että ”tykkää teatterista”. Samalla hän myös korosti, että kaikista ei ole kuvailijoiksi. Se ei ole helppoa työtä, jota kuka tahansa osaa tehdä.

Chalmers ja Dixey listasivat syitä, miksi vapaaehtoisesta kuvailusta tulisi siirtyä ammattimaiseen kuvailupalveluun:
- Kuvailu vaatii ammattiosaamista (audio-/visuaalinen lukutaito, näkövammaisuuden ymmärtäminen, kielelliset taidot, sanavarasto, miellyttävä ääni/äänenkäyttö, tekninen ymmärtäminen jne.).
- Kuvailu ei voi olla henkilökohtaisten mieltymysten varassa vaan kuvailijan on pystyttävä vastaamaan asiakkaan ja tilaajan tarpeisiin.
- Kuvailu on yhdenvertaisuuteen perustuva oikeus (kuten tekstitys kuulovammaisille).
- Kuvailuun tarvitaan standardit, jotka takaavat laadukkaan lopputuloksen.

Laitteet

Chalmers esitteli kuvailijan käyttämiä laitteita. Kuvailija käyttää työssään headset-mikrofonia, joka jättää kädet vapaaksi ja on koko ajan samalla etäisyydellä suusta. Kuvailijalla on myös pieni mikseripöytä Eurotrack, jonka avulla hän avaa ja sulkee mikrofonin. Käytännössä Chalmers selailee toisella kädellä käsikirjoitusta ja käyttää toisella kädellä mikseripöytää, katse monitorissa. ”Ei saa olla koko ajan toisen päässä” eli mikrofoni suljetaan kun ei puhuta.

Kuvailussa käytettävät kuulokkeet hyödyntävät infrapunaa. Ulkoilmatilaisuuksissa VocalEyes käyttää FM-tekniikalla toimivia laitteita. Dixey ja Chalmers kertoivat etsivänsä koko ajan parempia laitteita ja ottavansa kiitollisina vinkkejä vastaan. Kuulokkeiden tulisi olla mahdollisimman ”äänenpitävät” eli ne eivät missään nimessä saisi vuotaa ääntä vieressä istujan harmiksi. Samalla suositellaan, että näkövammainen yleisö istuisi teatterissa mahdollisimman lähellä lavaa, koska näin esityksen tapahtumat voisi kuulla paremmin.

Lapsille ja nuorille sekä monivammaisille kuvailu

VocalEyesillä on kokemusta myös lapsille, nuorille ja monivammaisille kuvailusta. Chalmers kertoi, että kun kuvailua tehdään pienille lapsille, on tärkeää pitää kieli yksinkertaisena. Kuvailija avaa lapsille ja monivammaisille enemmän esityksen tarinaa kuin aikuiskatsojille. Joskus VocalEyes on tehnyt samasta esityksestä kaksi eri käsikirjoitusta, toisen lapsille ja toisen aikuisille.

Rekrytointi ja palkkaus

VocalEyesin ”Theatre manager” välittää kuvailijoille työtarjouksia. Teatterit maksavat kuvailun kustannukset. Yhden teatteriesityksen kuvailu maksaa teatterille n. 1000 puntaa, kun kuvailun tekee kaksi kuvailijaa. Yhdelle kuvailijalle maksetaan 200 puntaa ensimmäisestä kuvailukerrasta, 280 puntaa kuvailun valmistelusta ja 75 puntaa mahdollisesta uusintaesityksestä ellei edellisestä esityksestä ole kulunut kohtuuttoman pitkä aika.

Tutkimus

VocalEyes on tehnyt ja tekee tutkimusta siitä, mitä näkövammaiset kuvailulta haluavat. Tutkimustulokset kertovat, että mieltymykset ovat usein vastakkaisia. Joku pitää koskettelukierrosta tärkeänä, toinen ei. Joku haluaisi istua aivan näyttämön edessä, koska pystyy silloin käyttämään näönjäänteitään, toinen taas istuu mieluummin kauempana katsomossa. Suomessa Virginien palaute kertoi samaa; jokaista positiivista palautetta kohden oli myös negatiivinen kommentti.
Kuriositeetti: Chalmers käytti pelkistetystä kuvailusta ilmaisua ’vanilla description’ viitaten vaniljajäätelöön (=perusjäätelö ilman erityistä makua). Vanilla description ei huomioi yksityiskohtia vaan kertoo lähinnä milloin henkilö istuu, milloin makaa.


Royal National Theatre

Keskiviikko 10.3.2010 klo 10.30-12.10

Ros Hayes, Head of Access eli saavutettavuuspalvelujen päällikkö asiakaspalveluyksiköstä, kertoi meille Royal National Theatren kuvailutoiminnasta. Tapasimme myös Audio Engineer Ben Steinitzin, joka esitteli teatterin kuvailulaitteita ja kuvailijan käyttämiä tiloja.

Kuvailutoiminta

Royal National Theatre käsittää kolme näyttämöä. Teatterissa esitetään n. 25 kuvailtua esitystä vuodessa. Teatterin on mahdollista kuvailu-sähköpostilistansa kautta tavoittaa n. 300 000 näkövammaista. Kerran kolmessa kuukaudessa teatteri julkaisee uuden ohjelmiston ja samalla uuden CD-levyn, jolle se on luettu.
Hayes kertoi, että kuvailutoiminta Royal National Theatressa alkoi 15 vuotta sitten vapaaehtoisten tekemillä kuvailuilla. Tänä päivänä teatteri käyttää kuutta freelance-kuvailijaa, joita Hayes luonnehti meille seuraavasti:

Roz Chalmers on lahjakas kuvailija, joka toimii mm. VocalEyesissä.
Andrew Hollandilla on akateeminen tausta ja hän on tehnyt pitkän uran kuvailijana
Bridget Crowley on taustaltaan lastenkirjailija.
Elisabeth Bell on näyttelijä.
Tony McBride on näyttelijä.
Louis Fryer on lahjakas kuvailija, joka tekee väitöskirjatutkimusta kuvailusta.

Kuvailutyö

Kuvailun valmistaa aina kaksi kuvailijaa. Teatteri antaa heille perustiedot esityksestä, mutta muuten kuvailijat toimivat itsenäisesti. Näyttämömestari on tärkeä linkki kuvailijan ja työryhmän välillä, ja hyvät välit tekniseen henkilökuntaan helpottavat kuvailijan työtä. Henkilökuntaa (esim. ovimiehiä) on koulutettu näkövammaisen kohtaamiseen.

Kuvailijat katsovat esityksen etukäteen. Kuvailijat istuvat silloin lähellä näyttämöä muistiinpanoja tehden. He saavat mahdollisuuden tutustua lavasteisiin ja rekvisiittaan näyttämöllä. Kuvailijat saavat myös ottaa lavasteista valokuvia. He saavat käyttöönsä lehdistötilaisuudessa kuvatun dvd:n, näytelmän käsikirjoituksen ja käsiohjelman. Kuvailijat esittelevät kuvailukäsikirjoituksen Hayesille, joka kommentoi sitä ja saattaa ohjata juttelemaan ratkaisuista esim. ohjaajan kanssa.

Kolme viikkoa ennen kuvailtua näytöstä kuvailijat äänittävät CD-muotoisen äänikäsiohjelman, joka lähetetään näkövammaisille katsojille. Äänityksen tekee freelance-äänittäjä. Äänikäsiohjelma sisältää mm. ”Tervetuloa teatteriin” -osuuden, tietoa koskettelukierroksesta ja opaskoiran kanssa huomioonotettavia seikkoja (kovat äänet yms.). CD lähetetään näkövammaisille viikkoa ennen esitystä.

Jos kuvailtu esitys on lauantaina, palautepalaveri pidetään torstaina esim. klo 15–17.30. Kolmas kuvailija, joka ei ole ollut mukana valmistamassa kuvailukäsikirjoitusta, on mukana palautepalaverissa. Kolmas kuvailija paneutuu kuvailukäsikirjoitukseen, kommentoi ja tekee parannusehdotuksia.

Edelleen jos kuvailu on lauantaina, perjantai-iltana kuvailijat pitävät kuvailun kenraaliharjoituksen, ”dry run”:in. Extantin näkövammainen ohjaaja (Extant on näkövammaisten ammattiteatteri) tulee kenraaliharjoitukseen kuuntelemaa kuvailun ja antaa palautteensa ennen ensimmäistä esitystä. Hän voi esim. huomauttaa milloin kuvailua on liian niukkaa. ”Dry run” äänitetään ja kuvailija kuuntelee sen ennen ensimmäistä esitystä ja tekee viimehetken korjaukset.

Näytöspäivänä ennen kuvailtua esitystä järjestetään koskettelukierros. Paikalla on näyttelijöiden lisäksi näyttämömestari sekä näkövammaisten kohtaamiseen koulutettuja ovimiehiä. Ovimiehet huolehtivat myös kuvailulaitteista ja tarkistavat niiden toimivuuden ennen esitystä. Lisäksi he avustavat väliajalla. Puvustaja tuo tilaisuuteen kangasnäytteitä ja asusteita. Paikalle tuodaan myös joitain esineitä näytelmän tarpeistosta. Jos lavastuksen pienoismalli on ehjä, se tuodaan paikalle tunnusteltavaksi. Koskettelukierros kestää noin puoli tuntia. Se päättyy viimeistään 15 minuuttia ennen esitystä, jotta katsojat ehtivät vielä viettää aikaa lämpiössä ennen esityksen alkua. Katsojia ei siis istuteta yksin katsomossa ennen muiden saapumista (toisin kuin kokemuksemme mukaan Comedy Theatressa).

Jos teatterin kiertueelle järjestetään kuvailua, sen organisoi VocalEyes. Hayes on kertonut VocalEyesille, että näiden vaatimukset teattereille saattavat joskus olla liian kovat esim. kuvailuohjeiden noudattamisen ja laadun suhteen. Hän kaipaisi pehmeämpää lähestymistapaa. Hayes totesi meille toivovansa, että kuvailua pystyttäisiin tuottamaan myös kevyemmällä rakenteella.

Kuvailun kustannukset

Äänimiehen työtä 15 h (teatterin budjetissa)
280 puntaa valmistelusta yhdelle kuvailijalle, kuvailijoita siis kaksi
60 puntaa palautepalaverista kummallekin
75 puntaa kuvaillusta esityksestä kummallekin
60 puntaa toiselle kuvailijalle äänikäsiohjelman lukemisesta
60 puntaa kolmannelle kuvailijalle palautepalaveriin osallistumisesta
60 puntaa näkövammaiselle konsultille + matkakulut + 2 lippua esitykseen
Hyvät paikat katsomosta kuvailijoille eli kahden teatterilipun hinta
Kaksi vapaalippua kuvailijoiden vieraille
Koskettelukierrokseen osallistuvien kahden ovimiehen palkka (teatterin budjetissa)
Piilokuluja syntyy myös siitä, että näkövammainen ja saattaja saavat teatteriliput alennettuun hintaan.

Koulutus teatterin henkilökunnalle

Teatterin 60–70 ovimiehestä 2–3 saa erityiskoulutuksen näkövammaisten kohtaamiseen. Tämä koulutus on sisällytetty teatterin budjettiin. Action for the Blind -järjestön vapaaehtoiset järjestävät kolme kolmen tunnin kurssia vuodessa. Koulutuksessa käsitellään ”ystävällisellä tyylillä” teatteria velvoittavaa lainsäädäntöä, käsitteistöä, teatterin vastuuta ja saavutettavuuspalveluita yleensä (invavessat jne.).

Kuvailussa käytettävä tekniikka

Teatteri on käyttänyt kuvailussa Sennheiserin infrapunalaitteita. Vastikään se on hankkinut 3000 punnalla (600 puntaa setti) Comfort Contego-laitteet, jotka hyödyntävät suljettua radiotaajuutta. Laitteiden maahantuoja Suomessa on KL Support Oy.


Kuvailtu näytelmä ”The Misanthrope” Comedy Theatressa

Keskiviikko 10.3.2010 klo 13.45-16.30

Suomalaisen delegaation mukana yleisössä olivat Joan Greening ja Roz Chalmers. Näytelmän kuvailun oli tehnyt itsenäisesti toimiva kuvailija Holly Reiss.

Lippujen mukana hotellillemme oli toimitettu kirje kuvailijalta ja äänikäsiohjelma CD:llä. Kirjeessä kerrottiin, että koskettelukierrosta ei voida järjestää, koska ”set of The Misanthrope is unsuitable”. Tätä Chalmersin oli vaikea hyväksyä. Hänen mukaansa koskettelukierros olisi pitänyt järjestää muulla tavoin, jos lavasteisiin pääsy oli mahdotonta. Lipun hinta oli näkövammaiselle ja saattajalle 40 puntaa, kun normaalilippu maksoi 49 puntaa.

Kirjeessä pyydettiin saapumaan teatterille 13.30–13.45 välisenä aikana. Esityksen alkamisaika oli 14.30. Saavuimme teatterille 13.45, ja tunnelma oli jo kiireinen, kun teatterin henkilökunta jakoi meille kuulokkeet. Tämän jälkeen meidät ohjattiin katsomoon. Kuvailija oli tervehtimässä katsomoon tulevia näkövammaisia. Myös näyttämömestari tuli tapaamaan meitä, ja salihenkilökunta kävi vielä useaan otteeseen kyselemässä kuulumisiamme kun istuimme paikoillamme. Tähän ”huolenpitoon” saattoi vaikuttaa se, että teatterille oli ilmoitettu ryhmämme olevan tutkimassa kuvailua Isossa-Britanniassa.

Klo 14.10 äänikäsiohjelma alkoi kuulua kuulokkeista. Käsiohjelma oli noin vartin mittainen ja hyvin perusteellinen. Se sisälsi mm. henkilöiden ja lavasteiden hyvin yksityiskohtaisen kuvailun. Kuvailija kertoi myös hahmojen yleisasenteen muita hahmoja kohtaan, esim. ”John on enimmäkseen hiljaa mutta seuraa tilannetta tarkasti hymyillen usein itsekseen.” Ojasen ja Greeningin mukaan informaatiota oli liikaa, ja heitä häiritsi esimerkiksi se, että henkilöluettelo luettiin kahteen kertaan. Tämä on kuitenkin ymmärrettävää, sillä ihmiset tulevat saliin eri aikoina, jolloin kaikki eivät välttämättä kuulleet alussa ollutta henkilöluettelo.

Yksi paikoista oli pylvään takana. Pylväs ja ohimenevät ihmiset aiheuttivat häiriöitä infrapunalaitteisiin. Laitteista kuului myös häiritsevää suhinaa silloin kun kuvailija ei puhunut.

Yleisesti kuvailu oli niukkaa. Kuvailija kuvaili pääosin henkilöiden liikkeitä ja puhui paikoin repliikkien päälle. Joskus kuvailija toisti näyttelijän repliikissä jo antaneen informaation. Musiikin päälle kuvailija ei puhunut. Chalmers sanoi, että hän itse olisi antanut välimusiikin kuulua hetken ja sitten käyttänyt hyväksi tilaa kuvailulle.

Väliajalla salihenkilökunta ohjasi ryhmämme näkövammaisen ja hänen saattajansa teatterin ainoaan invawc:en, joka sijaitsi tilassa, jossa kuvailija kuvaili esitystä monitorilta.

Mukana olleet VocalEysin ja RNIB:n asiantuntijat eivät pitäneet kuvailua onnistuneena. Esityksen jälkeen teatterin henkilökunnan edustaja tuli kysymään mielipidettämme kuvailusta. Kuvailija itse saapui paikalle juuri, kun Greening oli antamassa kuvailusta kritiikkiä. Greening lupasi toimittaa arvionsa kuvailijalle myös sähköpostitse. Tilanteen jälkeen kuvailija saattoi paikalle näkövammaisen henkilön, joka kertoi pitäneensä kuvailusta valtavasti. Kuvailijan olikin silminnähden vaikeaa ottaa negatiivista palautetta vastaan. Chalmersin mukaan yhtenä syynä voi olla, että monet kuvailijat tekevät työtä yksin ilman kuvailijaverkoston tukea, jolloin asiantuntevaa palautetta ei ole saatavilla. Ainoa palaute tulee katsojilta, jotka eivät yleensä halua mainita mitään kielteistä. Kuvailijan kehittymismahdollisuudet omassa työssään ovat tuolloin pienet. Kuvailija alkaa olla epävarma omasta osaamisestaan ja herkästi haavoittuva, ja kriittisen palautteen vastaanottamisesta tulee entistäkin vaikeampaa.


Loppukeskustelu

Keskiviikko 10.3.2010 klo 17.00-18.00

Opintomatkamme ohjelmaosuus päättyi loppukeskustelulla, johon osallistuivat matkalaisten lisäksi Roz Chalmers ja Joan Greening. Sen tiimoilta on koottu seuraavaan yhteenveto Ison-Britannian tilanteesta.

Yhteenveto Ison-Britannian kuvailutilanteesta

Isossa-Britanniassa on asiakaslähtöinen, toimiva järjestelmä kuvailun tuottamiseksi. Kuvailu on saavuttanut vakiintuneen aseman saavutettavuuspalveluna. Yleisstrategiana on tasavertaisuus, mikä näkyy siinä, että kuvailua tuotetaan ensi sijassa ”suurta yleisöä” kiinnostaviin sisältöihin: suosituimpiin elokuviin, tv-sarjoihin ja teatteriesityksiin. Toisaalta kuvailutyön suhteen painotukset vaihtelevat. Esimerkiksi elokuvien kuvailutuotannossa painotetaan tehokkuutta, mutta teatteria kuvaillaan 3–4-henkisen työryhmän voimin kustannuksissa säästämättä. Toimivasta järjestelmästä huolimatta esiintyy myös tietokatkoksia: elokuvateattereiden alipalkattu henkilökunta ei tiedä palvelusta, ja itsenäisesti toimivat kuvailijat ovat palautteen ja työssä kehittymisen ulottumattomissa.

Näkövammaisille on tarjolla sekä hyvin ammattitaitoista että heikkolaatuisempaa kuvailua. Näkövammaisen yleisön palaute on Isossa-Britanniassakin monitulkintaista. Yksittäisten asiantuntijoiden ”karismaattisuus” näyttää olleen ja on osin edelleen kuvailun myönteisen kehityksen edellytys. Toisaalta lainsäädäntö on jo olemassa määrittelemään tämäntyyppisten saavutettavuuspalvelujen tarjonnan.



Anu Aaltonen, Maija Hirvonen,
Mikko Ojanen, Tanja Turunen

Maija Hirvosen artikkeli julkaistu

Tutustu: Maija Hirvosen artikkeli elokuvan kuvailusta Mikaelin verkkosivulla

Hirvonen, Maija: Elokuvan kuvailutulkkaus semioottisena kääntämisenä multimodaalisessa diskurssissa

Abstract in English, muuten suomeksi, 11 sivua.