Kun ei huvita

Olen joutunut miettimään omalta osaltani, tuleeko tästä sivuammatista tai harrastuksesta mitään. Oma innostus ei taida enää riittää.

Selitän: koulutus oli mahtava. Se oli juuri sitä mitä kaipasin silloin, ja olin tosi innoissani aloittamaan uusia juttuja ja oikeasti kuvailutulkin hommia. Mutta... kaikki rakenteet puuttui. Mitään ei ollut valmiina. Mikään ei voinut käynnistyä siltä seisomalta, eikä varsinkaan työ. Päätettiin siis tehdä puuttuvat itse, niin infopaketit teattereille ja museoille kuin keikkablogi ja jos mitä. Näitä ei ole vieläkään, kahden vuoden jälkeen. (Postituslista on, jipii.) Mutta nyt tässä vaiheessa - kun on jo sovittu että tehdään - ei yksilö voi ottaa good old "jos haluat sen syntyvän, tee itse" -otetta ja tosiaankin tehdä materiaalit itse ja käydä itse puhumassa kymmenessä eri teatterissa. Eli tässä nyt vähän seisoskellaan motissa, katteli mihin suuntaan vain. Varsin turhauttavaa on ollut jo pitkään, en ole tottunut seisoskelemaan tumppu suussa jos organisointi ja matskut odottaa tekijäänsä.

Keikkaa pukkaisi jo nykyään. Koko kevät on ollut hyvän tarjonnan aikaa. Muut ovat tehneetkin keikkoja. Minä en ole hyväksynyt yhtään työtarjousta (paitsi sen DVDn, mutta se oli kaverihommaa). Kun ei duuni alkanut raivolla heti silloin 2005 vaan jäi tahmaamaan, nyt tarjoukset on jo ihan yhdentekeviä, en jaksa enää välittää. Oma työ vie kahdeksan tuntia päivästä, enkä enää taivu ajattelemaan niin että antaisin lopuista tunneista joidenkin muiden käyttöön. Varsinkaan sellaisen porukan, joka ehdottelee näin hävyttömiä.

Silti on kiva nähdä tulkkikavereita - hyvää porukkaa ja hyviä ihmisiä. Meillä on jatkokoulutuspäivä Teatterikorkeassa ensi viikonloppuna, ja sinne suuntaan kyllä. Käyn myös työryhmän kokouksissa niin kauan kunnes toiset alkaa ihmetellä, miksen tee keikkoja :-) Siksen tee kun ei huvita.