Testingkiä

Vaihdoin tämän blogin juuri Beta bloggeriin. Mielenhäiriö. Uteliaisuus. Jotain. Älytöntä.

Kerro, jos jokin näyttää oudolta: arsniva gmailissa. Tai päräytä kommentteihin. Kiitos!

Kokous pitkästä aikaa

Kuvailutulkkityöryhmän kokous. Ei oikein mitään uutta. Kaikkea, mitä on ennenkin pyritty edistämään, pyritään edelleen edistämään. Valtakunnan historian toinen kuvailutulkkikoulutus pyörii hyvin Jyväskylässä, osallistujia on tarpeeksi ja intoa riittää. Nyt, itse asiassa, mitä uudempia loikkia toiminnassa ja tiedotuksessa aiotaan ottaa, ne postpounaillaan uusien tulkkien valmistumisen jälkeiseen aikaan.

Näkövammaisten Kultturipalvelun rooli uusien kuvailutulkkien koulutuksessa taitaa hiutua olemattomiin (tähän dollarinkuva), mutta vanhoja tulkkeja eivät hylänne ihan kokonaan kuitenkaan. Esim. jatkokoulutusta ja/tai seminaaripäivää on jo mielissä.

Pitäiskö meidän viettää edes pikkujoulut yhdessä, btw? Ei olla porukoiduttu ikinä muuten kuin työryhmäkokouksiin.

Puleerausta ja viimeistelyjä

Sain H:n kautta kääntäjän osuuden. Kääntäjä oli joutunut tekemään juttunsa vain mittailemieni sekuntien risukossa, ilman kuvavirtaa (virta oli liian raskas kulkemaan postissa - itsekin hain sen suoraan serveriltä kotiin). Ajattelin että lie fiksuinta laittaa myös englanninkielinen teksti siihen samaan ruudukkoon jossa on jo ne mun suomenkieliset ja huomautukset.

Ruudukko näyttää killeri-asialliselta :-)

Mutta nyt, ihan viimeiset valinnat jää silti H:lle ja R:lle. Heillä on ensi keskiviikona edessään kuvavirta, sekunnit ja kieliversiot. Siitä sitten.

Vocal Eyes juhlii 8-vuotisuuttaan

http://www.vocaleyes.co.uk/

- - - clip - - -

STOP PRESS .... STOP PRESS ....

VocalEyes 500th audio described performance

Our 500th audio described performance will be Billy Elliot The Musical on Saturday 4 November. Please go to the theatre listings for booking details.

This marks a significant milestone in audio description by VocalEyes, especially as it does not seem that long ago since the very first VocalEyes described performance which was just over eight years ago.

We have come a long way in the last 8 years; in our first year, we described around 10 performances, whereas in the last twelve months, we have described around 100 theatre performances. And we are also doing pioneering work across all sectors, including museums, art galleries and heritage sites.

- - - clip - - -

No kato

Ne hyväksyivätkin kässärin eka version. Toisaalta, jos ne ei ole ikinä ennen nähneet kuvailukäsikirjoitusta enkä mä ole ikinä ennen tehnyt kuvailukäsikirjoitusta, niin mitä muuta ne voi ku hyväksyä? ;-D

ACCU-DVD:n intron kuvailun eka versio

Tällaiset tiiviisti tikistettavät projektit on just sitä mistä meitsai tykkää :)

No, olin siis saanut materiaalin (7 min 39 sek) kotiin ja eilen lauantaina aloin tehdä sille jotain. Mitään malleja ei ollut, tietenkään, mutta kuvassa naksutti time code joten siitä oli helppo lähteä. Tein ensin paperin, jossa sarakkeet sekunneille, suomen kielelle, englannille ja huomautuksille. Minähän teen siis vain ensimmäisen eli suomenkielisen kuvailukässärin (siksi ei olekaan niin sekunnintarkkaa tällä kertaa), sitten se käännetään englanniksi (tiiviydeltään erilainen kieli - jännittävää!) ja sitten viimeisenä säätäjänä on Rich eli natiivispiikkerimme.

Olin tietenkin katsonut kuvamateriaalia - sekä vanhaa että nyt tätä lopullista - pariin kertaan että tiedän mitä siellä on. Sitten aloitin vain alusta liikkuvan kuvan ja paperin kanssa. "Daa... ja 13 sekan kohdalla tulee sisään voice over, eli siihen asti voi käyttää aikaa kuvailuun..." ja lähdin tekemään ekaa versiota tekstistä lyijykynällä, kuten aina. Näin jo lyijäriversiossa että tekstiä tulee joka pätkään liikaa vaikka olisi pominut vain kiinnostavimmat tai tärkeimmät. Kun siirsin tekstejä Wordiin, laitoin siinä vaiheessa jo vähemmän tärkeitä sulkuihin ja ohjeistin kääntäjää.

Kuvailutekstiä tarvittiin lopultakin kolmen minuutin kuvavirtaan, yhteensä. Eli voice over hoitaa yli neljä ja puoli minuuttia. SILTI sain tekstin kanssa menemään melkein koko päivän! Ensimmäisen Word-version jälkeen kokeilin lukea tekstejä tyhjien sekuntien kohdalle (joo, VAIKKA nämä vielä käännetään ja käsitellään - kunhan kokeilin). Ihan hirveetä. Kaikesta oli pakko karsia puolet pois, ja jokaisen jäävän sanan/ilmaisun joutuu valitsemaan erikseen. Samalla kun raksii pois tekstiä, joutuu tekemään myös sävy- ja näkökulmapäätöksiä. Lopullisesta versiosta poistin kaikki vähänkin leffatermistöön viittaavat sanat (esim. "häivytys" on sellainen jota kuulee arjessakin, mutta edes se ei saanut armoa näissä sekunneissa), jätin tasan kaksi vähänkin poeettisempaa ilmaisua (toinen sulkuihin eli poistettaviin jos aika käy lyhyeksi) ja loput niin arkea kuin ikinä.

Sitten luin taas ääneen samalla kun leffa pyöri läppärissä. Ei ihan huono. Suomeksi teksti nyt melkein mahtuisi annettuihin sekuntipätkiin!

Seuraavaksi, huomenna kai, ajan suttua vielä läpi ja kiinnitän huomiota entistä enemmän siihen
a) mitä voice over sanoo ja että eihän mun käsikirjoitus riitele sen sävyn kanssa?
b) olenko poiminut kuvavirrasta ihan oikeasti just ne tärkeimmät jutut?
c) miten voin auttaa kääntäjää - kehräänkö esim. ylimääräistä tekstiä kohtiin, vai luotanko siihen, että ongelmana olisi pikemminkin karsiminen?

Tapaan projektin suomalaisen vetäjän tiistaina. Tässä nyt lopulta tarvitse mitään muuta kuin tervettä järkeä ja toisen asemaan asettumista, joten voin varmaan kysyä häneltäkin "taiteellisia" mielipiteitä.

Erityisiä ongelmakohtia?

Introssa on käsittämätön määrä ristikuvia eli pehmeitä leikkauksia kuvasta toiseen häivytyksen avulla. Ensin tuntui mahdottomalta laittaa vain sanoja kuvista peräkkäin mainitsematta ollenkaan, että "täs on nyt semmoinen liukuva siirtymä, että nää kuvat ei siis paukahtele peräkkäin vaan ikäänkuin liukuu toistensa lomaan, juusii" (10 sek). Vasta viimeisessä karsinnassa aloin olla ymmärryksessä ja jopa tyytyväinen sitä kohtaan, että ignoroin kaikki tekniset kikat ja puhun vain siitä mitä kuva esittää. Aina pitäisi vain yrittää muistaa, että kohderyhmä EI NÄE ja poimia vain oleelliset, koko teosta tukevat - ei rikkovat - elementit.

Koska kyseessä on kulttuuriperintöaineisto, ei myöskään voi aina tietää, mitä kuvassa on. Toisaalta ylpeys ei anna periksi kertoa että siinä on "harmaa möykky" tai "huone". Otanko selvää, mikä se on? En, koska mun kuuluu kertoa vain mitä näen. Jätänkö mainitsematta, ohitan vaikeat kohdat? Kyllä - sori, jos ketä ahistaa.

Muihin ongelmakohtiin törmäävät varmaan osaltaan kääntäjä-Susan ja spiikkeri, idolini Rich :-) Richin hommasin itse tähän projektiin, koska laskin, että hommaan tarvitaan puhumisen ammattilainen, jolla on ajoituksen taju eli tietenkin stand-up -koomikko!

Asiaa

Asiaan. Imutin juuri neljä (!!!) tuntia lopullista mov.-materiaalia, johon pitäisi tehdä se kässärinkökkäre. Ehdin katsoa sitä vasta kaksi minuuttia, mutta sekin ehti jo herättää uteliaisuuden ja innon päästä oikeasti kokeilemaan duunia. Kuvavirrassa on nimittäin lähinnä vain yleistunnelma samaa kuin oli niissä alustavissa materiaaleissa, jotka sain lääpittäviksi noin kuukausi sitten. Nyt on erilaiset rytmit ja erilaista kuvaa, plus mukaan on tullut myös taustamusat. Hmm..!?

Kuvailutulkkauksesta vielä sen verran, että nyt tämän samaisen projektin myötä Saksassa aletaan myös aukaista hommaa ja kouluttaa ihmisiä näkövammaisten avuksi taide- ja kulttuurihärpäkkeiden äärelle. Materiaalia ei ole saksaksi juuri mitään, mutta olin taannoin tavatessamme antanut sikäläiselle kontaktille korttini, ja hän oli sitä mieltä, että mulla on varmaan matskuja englanniksi. No, tulin kotiin ja pengoin vähän - kas, niinhän mulla olikin. Surautin niistä kopsut ja lähetin Saksaan. Välillä tuntuu hassulta, miten pienillä jutuilla voi auttaa muita. Ihan suhteetonta, tok-tok.

Hitaasti mutta kuitenkin

Meillä oli siis se kuv.tulkkikoulutus menossa jo vuosi sitten. Valmistuttiin yli puoli vuotta sitten. Sen jälkeen mun verenkierto on ollut hyytyä tuhannen kertaa prosessissa, jossa yritetään kokousten avulla edistää niitä kuvioita, joissa tieto tulkeista saatasiin leviämään ja työskentelymahdollisuuksia auki. "Sosiaalinen tilaus on olemassa mutta tilaajat, toimittajat ja työntekijät eivät kohtaa" eli kaikki haluaa että k.tulkkeja on olemassa, mutta teatterit/tuotantoyhtiöt/museot/muut eivät tiedä että nyt niitä on, joten kukaan ei tilaa keikkaa eikä kukaan maksa palkkaa, vaikka joku haluaisi tehdä duuniakin. Tämän kanssa ollaan nyt pähkäilty harvakseltaan puolen vuoden ajan. Kokouksia oli kai kaksi viime keväänä, tänään kolmas.

(Olen ihan epätoivoinen työryhmätyön verkkaisuudesta noin ylipäätäänkin. Jätin jo sen EUn tukeman vammaisteatterihomman, joka osoittautui pelkiksi kokouksiksi niin kauan kuin siellä jaksoin roikkua. Että ei. Toimen ihminen oon.)

Ajan kuluminen on auttanut! Whee, jipii! Vihdoinkin, tänään, motivoiva kokous, jonka lopussa teki mieli taputtaa eikä ois ollut mikään kiire pois!!

Ensinnäkin, kaikilla tulkeilla alkaa olla nyt omia "mikropiirejä" eli heidän lähellään on mahdollisia kuvailutöiden tilaajia, joille voi syöttää tietoa siitä, että täällä ollaan ja kaverit kans, mitä saisi olla? Tämä on ehkä eniten itseäni ilahduttava juttu, koska nyt kun me KAIKKI aletaan saada tuntumaa erilaisiin rajapintoihin ja saadaan myös tehdä jotain, mihin meidät koulutettiin, niin helposti alkaa myös nähdä liitännäisasioita. Alkaa hahmottaa markkinointireittejä. Tajuaa ansojen lukuisuuden, testiryhmien tarpeellisuuden, tulkkien tarpeen laajuuden. Kuulee toisten kontakteista ja löydöistä. Näkee kysynnän kirjoa. Voi TEHDÄ juttuja!

Edelleenkään ei ole tietoa siitä, mistä palkkarahat tulkkien toiminnan lobbausta ja järjestelyä hoitelevan ihmisen palkkaamiseen. Nyt siinä on kai kolmen kuukauden puolipäiväisellä pestillä ihminen, mutta kun hänen osuutensa päättyy, sitten ollaan ihan vain keskenään. JOTEN helvetin hyvään aikaan alkaa nyt hahmottua tämä, että osataan tässä itekin nää markkinoinnit ja muut, jos ei kerta ketään rahoittajaa kiinnosta näkkärien asiat tästä kohtaa.

Varpusten purkua ja "visuaalisen demokratian ongelma"

Se on kuvailutulkki taas täällä päässä, terse. Varpusten purkua ja kommentointia siis eilen Iiriksen auditoriossa. Paikalla oli ohjaaja Heidi Köngäs sekä Varpusten tuottaja, Jussi ja Anu, kuvailutulkkeja ja yleisö-kohderyhmää elikkäs näkövammaisia ja heidän omaisiaan. Paikalla ei ollut Helena, joka oli työskennellyt Anun ja Jussin kanssa... mikähän se termi on suomeksi, "continuity", huolehtimassa ilmaisun yhtenevyydestä ja jatkumoista. Plus yleisössä myös Sari Salovaara, jonka läsnäolo vammaishommissa on aina hyvä merkki ja Suomen oloissa tae siitä, että nyt mennään kartalla eikä hatelikossa. Näin oon ollut ymmärtävinäni.

Aloite jonkin kuvailutulkkaamiseksi oli lähtenyt siis kulttuuripalvelusta päin, mutta Ylen Kari Kyrönseppä oli napannut ideasta kiinni nopsaan ja tykännyt että Varpuset olisi the one. Siitä lähtien aikataulu olikin reipas. Ajankäytöstä muistiin sen verran, että Anu ja Jussi tekivät noin 80 tuntia eli pari täysipäiväistä työviikkoa tämäm tunnin ja seitsemän minuutin elokuvan purkamiseksi ja kuvailukäsikirjoittamiseksi aikakoodien kanssa. Äänityksen lopullinen istutus tapahtui Ylellä noiden aikakoodien perusteella. Nyt kun tämä on ensimmäinen työ lajissaan, ei mitään työskentelytapoja eikä rutiineja ole. Eteen tulevat työvaiheet ovat yllättäviä, eikä voi tietää kaikesta avusta jota Yleltä olisi saatavilla, jos tietäisi kysyä.

Työtä esiteltiin eri puolilta ja eri vaiheista parin tunnin verran (keskusteluineen), lopputuloksena Ylen edustajien ja tekijöiden puolelta se, että kohdeteoksen äänisuunnittelija pitää ottaa hyvissä ajoin mukaan kuvailuprojektiin, koska hänellä on Ylen vehkeet ja tietotaito takanaan & hänestä on siis oikeasti apua. Kohdeteoksen ohjaajan kannalta taas kuvailutulkkaus on vain yksi työvaihe muiden joukossa, joten hän haluaa seurata ja ottaa siitä vastuun samalla lailla kuin muistakin työvaiheista. Jo teknisen laadun takaamiseksi kuvailun viimeiset vaiheet olisi tehtävä Ylen tiloissa, ja sen jälkeen vielä tarkistettava tavallisesta televisiosta katsomalla.

Myös tuottajan mielestä Ylen rooli on edistää kuvailutulkkauksen leviämistä ja vakiintumista, ja saavutettavuutta ylipäätään. Which is nice.

Työtavoista Anu ja Jussi alleviivaisivat ainakin nämä:
- kun kuvaltavan kohteen katsoo ensimmäisen kerran, se kannattaa tehdä nimenomaan ei silmillä. Vain kuunnellen. Jo tämän ensimmäisen kierroksen varassa pystyy kartoittamaan sitä, mikä jää kohteen äänimaiseman varassa epäselväksi.
- k-käsikirjoittajan aina kysyttävä itseltä ensimmäiseksi 1) mitä näen tässä kohtauksessa 2) mikä on oleellista tässä kohtauksessa 3) mitä ohjaaja haluaa kertoa
- parempi olla hiljaa kuin selittää liikaa
- pyrittävä pienimpään mahdolliseen informaatiomäärään
- valmis työ koekatsotettava jos mahdollista

Haasteena on myös se, että kohdeyleisö on erityisryhmä, jonka sisällä on erityisryhmiä: on syntymäsokeita, eri tavoin heikkonäköisiä, ja niitä jotka ovat ennen nähneet. Yleisöksi tulee, ainakin näin alussa, myös näkeviä, joille kuvailutulkatun version katsominen on, sanovat, hyvin raskasta, koska korvat ja silmät ottaa vastaan tuplaversiot tarinasta. (Silmin katsovan emotionaaliset suvantopaikat täyttyy kuvailusta. Itse en ole huomannut näiden katsomista raskaaksi edes koulutuksen aikana, enkä Varpustenkaan kohdalla. Ehkä suuntaan huomion tarinan ulkopuolelle, siihen miten tulkkaus toteuttaa tehtäväänsä. Nånting likadant.)

Briteissä kuvailutulkkaus on valovuosia edellä meikäläisistä. Sen verran on saatu utsittua heidän työtavoistaan, että kustannukset ainakin näyttää pienemmiltä kuin meikäläisten koneistolla. Mutta homman selvittämiseksi olisi hyvä saada sieltä joku käytännön duudeli käymään tai vastaavasti isännöimään jotain meikäläistä, jos esim. tuleva projektihemppa pääsisi siellä käymään.

Yleisökommenteista sitten. Heikkonäköisille kuvailutulkkaus on kuulemma ihan toppen. Syntymäsokeille maailma hahmottuu hiukan eri tavalla, joten jotkut asiat saattaa jäädä tulkkauksesta huolimatta vieraiksi, mutta silti yleinen mielipide tuntui olevan, että tulkattuna teoksesta saa paljon enemmän irti, myös emotionallisella tasolla. Aiemmin nähnyt ihminen taas sanoi, että nyt vihdoin taas tuntuu palkitsevalta ja upealta katsoa elokuvia, kun ei tarvitse enää tyytyä pelkkään ääniraitaan. Ihanne olisi, jos kuvailutulkkauksen kautta pääsisi käsiksi elokuviin, joita ei pysty ollenkaan tajuamaan pelkän ääniraidan varassa.

Kuvailun on sovittava elokuvan rytmiin. Se ei saa rikkoa mitään, mikä elokuvassa on jo olemassa. Tämänkin takia alkuperäisen teoksen ohjaaja olisi hyvä saada k-vaiheeseen mukaan, jos mahdollista. Kuvailijan äänen ja ilmaisutavan on sovittava teoksen muuhun maisemaan, tietty. Kuvailu lie parhaimmillaan silloin kun sitä ei huomaa ollenkaan - musiikkiin verrattavana, ihan vain olisi siinä. Esimerkiksi moni sanoi Varpusten alusta, että he ei tajunneet, että Jussi on jo aloittanut kuvailun - luulivat että voice over kuuluu elokuvaan :-) Tuohan on niin parasta, kaatakaa lisää vaan!

Kuvailutulkeista voisi muiden tulkkien ja kääntäjien tapaan kasvaa luotettu ammattikunta, joka toimii tasapainoisesti ohjaajan/alkuperäisen tekijän ja yleisön välipalikkana. Kuulostaa uskottavalta, että myöhemmin kuvailutulkkauksesta saattaisi kehittyä erilaisia versiota kohderyhmäfinessien mukaan, samoin kuin viittomat on erilaisia niille joille viittomakieli on ensimmäinen äidinkieli tai niille, jotka on kuuroutuneet vasta myöhemmin. Epäilemättä porukoille kehittyy myös "lempparikuvailijoita" siinä kun nyt on lempparinäyttelijöitä...

PS. Kas, täällähän on kavereita!

Varpusten yleisöesitys Iiriksessä

Kävin katsomassa kaverien lopputyön ja samalla viisastumassa itsekin. Näkövammaisten toimintakeskuksessa esitettiin nyt kuvailutulkattu Varpuset, eli sama juttu joka oli tullut TV:stä Tapaninpäivänä. Digi-tv:n kautta olisi kuullut tulkkauksen jo silloin, mutta nyt siis tälleen. Yleisöä oli nyt aika hyvin, jotain kolmisenkymmentä ehkä yhteensä.

Istuin Anun (kuvailun käsikirjoittaja) ja Jussin (lukija) vieressä. Leffa kesti ihan hyvin toisenkin katsomisen, enkä voinutkaan olla koko aikaa silmät kiinni, koska Sara Paavolaisen suoritus on myös ulkonäöksellisesti ihan uskomaton. Jossain puolivälissä kuitenkin huomasin, että kaverit vieressä istuu pipot silmillä, joten mäkin yritin jaksaa pitää silmät kii, edes joidenkin pätkien ajan. Mutta toisaalta, oppimisen ja huomaamisen kannalta ehkä ihan hyvä jos työhön osallistumaton katsoo+kuuntelee? En tiedä; katsomisen suhteen neitsyys kumminkin meni jo silloin Tapanina, joten nyt on vähän myöhäistä pihdata.

Varpuset ei ollut järin pitkä. Pikkuisen outo ratkaisu, että keskustelu toteutuksesta, siten että ohjaaja ja nää meidän hempat on paikalla, on järjestetty ensi tiistai-iltaan. Toisaalta, nyt kun monet yleisöstä oli ihan nyyhkis ja noin, ehkä parempi että jonain muuna päivänä. Sen verran kuulin sekalaisia repliikkejä, että vaikka leffa olis katsottu silloin Tapaninakin, analogisena, niin kuvailu antaa kokemukseen lisää hirveän paljon. Niin pitikin.

Tämä on ensimmäisiä kuvailuja (ehkä toinen kaikenkaikkiaan) joka on päätynyt telkkariin asti. Sen verran olen nähnyt sitä vuosia sitten tehtyä ensimmäistä, että kyllä tämä oli pikku puutteineenkin IIIIIHAN toiselta planeetalta. Tällä planeetalla osataan poimia tarpeelliset ja asettaa ne ehjiksi kuviksi filmiin kuuluvien repliikkien väliin. Aaltoo ja rispekkuu tähän väliin! Mutta ei Anu eikä Jussi kumpikaan ole ihan amatöörejä näiden hommien suhteen, siis alunperinkään. Vain se konteksti missä wanhaa ammattitaitoa käytetään, on nyt uusi ja monet aspektit uudella lailla ajateltavia. Sehän täs niin jännää onkin :-))

Mutta. Taas pitää sanoo, että tiedotusstrategia ei lie ihan vahvin kohta tuolla Iiriksen suunnassa. Johan nyt hemmetissä tulkkien valmistujaisiin ois pitänyt saada mediaa paikalle vaikka lahjomalla jos ei ilman, ja esim. kulttuuritoimittajille toinen hyvä tilaisuus tutustua siihen, mitä kuvailutulkkaus tällä hetkellä tässä maassa (parhaimmillaan) olis ollut juuri tänään. Mut huunous, ehkä tässä on jokin pläni tai visio siitä, miks me edelleen istuskellaan tuolla lähimmän asiakasryhmän keskellä ja taputellaan toisiamme selkään.

Meinattiin tehdä yks juttu

Seuraavat puolisen vuotta on sivuammatillisesti jännittävää aikaa. Nyt on olemassa ryhmä ihmisiä, joilla on uusiin hommiin peruskoulutus ja vain koulutuksen aikana saatu työkokemus. Kaikki muu työmahdollisuuksiin liittyvä puuttuu ympäriltä.

Juuri eilen sain mailin Näkövammaisten kulttuuripalvelusta. On perustettu toimikunta kuvailutulkkauksen edistämiseksi. Tämä kuulostaa kauhean paperiselta, juujuu, mutta sen verran olen pyörinyt julkishallinnon baletissa, että tajuan jo ryhmittymien olevan se "uskottava" kikkare, kun aletaan hakea rahaa tai mitä tahansa. Kaiken juoksentelun, kirjoittamisen ja muut käsityöt tekee kuitenkin yksittäiset ihmiset, as always.

Meitä kuvailutulkkeja on toimikunnassa neljä, mukana meikä. Kaikilla on vähintäänkin rohkaisevat ja sesset päätyömestat takanaan, joista kaikista tulee olemaan ehdottomasti hyötyä sekä tulkeille että asiakkaille. Toimikunnan pj on jo koulutuksesta tuttu Mikko, ja monista lähi-instansseista toki keräytyy edustajajoukkio: Näkövammaisten Kulttuuripalvelusta, Näkövammaisten Keskusliitosta ja Näkövammaisten Kirjastoyhdistyksestä. Kulttuuria kaikille -neuvonnan Sari Salovaara käy kokouksissa aina kun ehtii.

Jei! Homma alkaa pyöriä! Nyt kun me itse vaan tehdään tämä, niin tuleehan täst jotain. Motivaatiota on, koska tulkkitoiminta on ammatillisesti kiinnostavaa kaikille meille, ja ylipäätään saavutettavuus on ollut nyt jo pari vuotta trendikkäintä mitä maa pinnallaan kantaa tms.